Flunssaisen parhaat ystävät ovat olleet lähipäivinä hyvät kirjat. Rakkaat, tutut, moneen kertaan läpiluetut kirjat. On joitakin kirjoja, joihin palaan uudelleen ja uudelleen, eikä minua piiruakaan haittaa että tiedän jo ennalta kuinka tarina tulee päättymään. Päinvastoin, lukukertojen myötä alkaa hahmottua entistä tarkemmin koko tarinan kokonaiskuva, miten se rakentuu pienistä osista suuriksi kokonaisuuksiksi.
Suosikkikirjailijani on Raija Oranen. En edes muista, milloin luin hänen ensimmäisen kirjansa. Luultavasti alle kymmenen vuotiaana, kun Ruusun Aika tv-sarja ilmestyi kirjoina. Katsoin aikanaan myös sarjaa Puhtaat valkeat lakanat, johon jostain syystä kiinnyin kovasti. Kirjan luin luonnollisesti heti sen ilmestyttyä (ja sen jälkeen reilusti kymmenenkin kertaa) ja riemuitsin joitakin vuosia sitten, kun sarja ilmestyi pitkän kaipauksen jälkeen dvd:llä. Hankin kaikki saatavissa olevat osat välittömästi. Ja on niitä katsottukin. Joskus huonoina hetkinä, epävarmuuden tai vastoinkäymisten kohdattua, laitan dvd:n koneeseen ja toivotan Raikkaan turvallisen perheen tervetulleeksi kotiimme. Pitäkää hourupäänä, he ovat minulle kuin sukulaiset.
Yksi ihanimmista Orasen kirjoittamista kirjasarjoista on kuitenkin Maan aamu-sarja. Se kertoo Suomen historian vaiheet 1910-luvulta 1940-luvulle Hepojärven kartanossa asuvan Malmin perheen kautta. Kirjoissa yhdistyvät historia, poliittiset kuviot, elämäntarinat, huumori, ihmissuhdekiemurat ja kaiken voittava ihana rakkaus. Syvyys ja keveys, kupliva ilo ja julmat tragediat. Elämä kaikkine sävyineen. Nautin kirjojen lukemisesta suunnattomasti ja henkilöt tuntuvat kuin vanhoilta tutuilta tämän yli 15 vuoden tuttavuuden jälkeen. Muistan aina kun sain jouluna 1997 lahjaksi sarjan kolmannen osan Pitkät hiukset. En malttanut hetkeäkään odottaa, joten valvoin pitkälle jouluyöhön ahmien noin 600 sivuista romaania. En tiedä parempaa kuin upota täysin tarinaan, joka vie mukanaan toisiin maailmoihin. Tarinan kartanon elämä ja aika on sopivan kaukana omasta arkisesta olemisestani, mutta silti heidän kohtalonsa ovat niin inhimillisiä ja aitoja, että unohdan heidän olevan keksittyjä ensinkään.
Orasen kirjat saavat miettimään myös omia kirjoittamispuuhiani. Oranen kirjoittaa niin huikean hyvin! Hän onnistuu kirjoittamaan historiallisista ja poliittisista tapahtumista tarkasti ja niin, että ne alkavat elää uudelleen. Hänellä on hurja tietämys asioista ja kyky punoa asioita yhteen sellaisella tavalla, etten voi kuin ihmetellä. Taustatyötä on varmasti jouduttu tekemään, mutta ei pelkällä tiedolla taiota kokoon sellaista tarinaa kuin mitä hänen kirjoistaan saa lukea. Samaan aikaan syvällistä, historiallista ja kuitenkin tavallaan kevyttä romanttista viihdettä, joka koukuttaa lukijan sivujen ääreen. Miten ikinä joku voi kirjoittaa niin taitavasti?
Kun itse suunnittelen ja kirjoitan omia juttujani tuntuu toisinaan, etten ikinä varmaan tule yhtä taitavaksi kuin "oikeat kirjailijat". Jotenkin omat ideat ja helpoilta tuntuvat ratkaisut häiritsevät ja ärsyttävät, kun tietää että on olemassa ihan toinen taso. Jostakin tietysti on heidänkin pitänyt aloittaa kuten minunkin. Oma rimani on aika korkealla kun olen koko elämäni kahlannut läpi noita teoksia, joissa sanoja käytetään niin tarkasti ja elävästi että ne vangitsevat minut, lukijan, ja saavat minut eläytymään omaan väkevään ja elämänmakuiseen maailmaansa. En tahdo itsekään tyytyä mihinkään, mikä on sinne päin. Toisinaan taas tuntuu, että kirjoittaminen on se tie joka on valinnut minut enemmän kuin minä sen. Että minun on tarkoitus kirjoittaa tässä maailmassa ja että osaan kyllä, kunhan annan itselleni ajan ja löydän rauhan kirjoittamiseni kanssa. Kun suostun siihen, että teksti saa kypsyä ja kehittyä, kun en enää pelkää kirjoittaa mistään. Tajusinkin, etten haluakaan enää keskittyä siihen, milloin teksti on valmis vaan siihen, että siitä tulee juuri se, mikä siitä pitää tulla. Juuri minun näköiseni ja että saan kertoa siinä juuri sen tarinan, jonka haluan.
Nyt takaisin kirjan ääreen, Pitkät hiukset on jälleen loppusuoralla ja viimeinen osa, Ketunpesä, odottaa vielä lukemistaan. Kun ei ole voinut paljon muuta kuin levätä sängyssä ja niistää, on onni omistaa kirjoja, jotka kuljettavat jonnekin muualle. Ne odottavat uskollisen ystävän lailla sängyn vieressä, kun herään ja eivätkä pahastu vaikka nukahdan kesken kaiken. Ne eivät pelkää tartuntaa ja ovat Luojan kiitos niin paksuja, etteivät lopu heti kesken.
Tänään on tuntunut, että kevät on nyt tullut, sen kunniaksi keväisemmät kuvat myös tänne :)
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!
Kuvat: www.antikvaari.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti