Ajatusvaras esittäytyy..

Seuraavat ajatukset on suoraan pöllitty ja muunneltu Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima sekä varmaan taas kerran osin sieltä loistavasta valmennuksestani. Mutta oon niin fiiliksissä oivalluksesta jonka sain äsken imuroidessani koirankarvoja lattialta että on nyt pakko jakaa tätä ajatusta tännekin, miljoonille lukijoilleni ;)

Kirjassa puhutaan tilanteiden, epämieluisienkin, hyväksymisestä. Minulle se on ollut tähän asti, no kauniisti sanottuna haastavaa. Olen seon tullut hul ottanut vastoinkäymiset Erittäin Raskaasti, eikä vastoinkäymisen ole tarvinnut olla todellakaan mikään arkipäivän asiaa isompi. Toki käytännössähän tää oivalluksen valo tulee testattua vasta sitten, kun kohtaan seuraavan kerran jonkun itselleni haastavan tilanteen, joten nyt vaan teoriassa pulputan tästä aiheesta into pinkeenä ja saarnaten. (joku joskus sanoi, että musta vois tulla hyvä pappi, liittyyköhän se jotenkin tähän piirteeseen)

Otan esimerkiksi painon, joka on useille naisille jollain lailla arka paikka tai ainakin sitä tarkkailee välillä enemmän tai vähemmän huolissaan (kiitä Luojaasi, jos olet yksi niistä, joiden ei tarvitse uhrata ajatustakaan asialle ;) . Mutta uskoisin että tätä voi soveltaa mihin tahansa tilanteeseen, ihmissuhteisiin jne. Tämä esimerkki ei ole omasta elämästäni, mutta VOISI olla ;)

No, kuvitellaan, että olet yksi ihmisistä, jotka ovat hurahtaneet tähän länsimaiseen kauneusihanteeseen ja haluaisivat olla suht koht normaalipainoisia ja joissa lihominen aiheuttaa ahdistusta ja hoikistuminen ainakin tietyissä rajoissa ilahduttaa. Ihastelet itseäsi peilistä. Olet tyytyväinen kuvaasi ja päätät mennä toiveikkaana vaa'alle, koska olet varma, että olet laihtunut. Vaan ei. VAAKA PERKELE NÄYTTÄÄ, että olet LIHONUT 10kg!!! Ei voi olla totta! EI VOI OLLA TOTTA! Ajattelet ja astut uudestaan vaa'alle. Kyllä, lukema on sama, sata grammaa enemmän, jos tarkkoja ollaan. Katsot itseäsi uudestaan peilistä. No itseasiassa näytätkin nyt omasta mielestäsi hirveältä läskiltä, ja olet kauhuissasi siitä, miten olet kehdannut aamulla edes mennä ovesta ulos tuossa vaatteessa, koska olet niin järkyttävän lihava ja vain uskotellut itsellesi muka näyttäväsi hyvältä. Voi kun olisin tiennyt, niin olisin pukeutunut koko kesän säkkiin ja kukaan ei olisi nähnyt näitä läskejä! Mitähän ne ihmisetkin siellä uimarannalla ajattelivat viime viikolla kun minä vaan marssin bikineissä järveen, varmaan että kuinka se kehtaa...Tämän painoinen ihminen on YLIPAINOINEN kaikilla mittareilla, toteat itsellesi. Päässä surisee, mietit miten tämä voi olla mahdollista. Vaa'assa täytyy olla jokin vika.

Hankit uuden vaa'an tai menet naapurin rouvan vaa'alle. Samaa näyttää. Tässä tullaan nyt sitten siihen, miten tästä Järkyttävästä Tilanteesta selvitään. Auttaako, jos heität vaa'an mäkeen ja leikit ettet koskaan siinä käynytkään? Ei. Kävit vaa'alla ja tiedät lukeman, teitpä mitä hyvänsä. Auttaako jos ruussaat manuaalivaakaa muutamia kiloja taaksepäin ja se näyttää vähemmän? Ei, koska tiedät valehtelevasi itsellesi. Auttaako, jos edelleen sanot kaikille olevasi kokoa 36 (Johanna Tukiainen taitaa käyttää tätä kikkaa) ja pukeudut liian pieniin vaatteisiin? Ei, koska se ei ole totta ja kaikki muutkin sen tietävät ja lisäksi vaatteet kiristävät. Auttaako, että naapurin rouva vakuuttelee, että ei, et ole yhtään lihonut? Ei auta, koska se on vale ja sinä TIEDÄT että olet lihonut sen 10kg sanoi kuka mitä tahansa. Auttaako, että linnoittaudut kotiisi etkä enää näyttäydy ihmisten ilmoilla tai pukeudut telttaan? Ei, paino pysyy edelleen samassa. Sitä, että tilanne on mikä on, ei muuta mikään. Mihin itseasiassa olet pettynyt tai suuttunut? Vaakaanko? Ei se ole sen vika, se vaan näyttää ihan puolueettomasti sen mitä mikäkin painaa. Todennäköisimmin pettymys tulee siitä, että olet odottanut ja toivonut jotain, mikä ei ole realistista. Olet syönyt ja juonut raskaasti mutta et ole tiedostanut, että se kenties kertyy vartaloon tai olet ajatellut, että mitä väliä sillä on kun olet lomalla. Ja eikös ole epäreilua silloin olla nyt sitä mieltä, että sillä nyt onkin väliä?

Ainoa vaihtoehto, joka auttaa, on kohdata tosiasia, että kyllä, tässä ollaan nyt. Ei tarvitse ruoskia itseään, että jos en olisi syönyt sitä makkaraa tai juonut kaljaa tai vetänyt suklaata ja jos olisin jumpannut niin tätä ei olisi tapahtunut. Se ON jo tapahtunut, siitä ei nyt päästä. Pakko hyväksyä tilanne, vaikka harmittaisi kuinka. Toki voit itkeä ja parkua ja tuntea huonommuutta ja itsesääliä, mutta se ei muuta tilannetta yhtään miksikään eikä luultavasti paranna edes oloa. 

Kun katsot vaa'an lukemaa silmästä silmään on aika miettiä, mitä voit TEHDÄ. Ensimmäiseksi on hyväksyttävä kiistattomat tosiasiat, erottaa ne niistä sisäisistä nalkutuksista ja tarinoista, joita kerrot itsellesi. Voit valita myös sen, ettet tee mitään. Okei, olet lihonut, mutta silti mielestäsi näytät hyvältä ja itseasiassa mieskin kehui että nyt on sitten sitä mistä kiinni pittää. Tai ajattelet, että no, mitäs sitten, on maailmassa tärkeämpiäkin asioita ja jatkat elämääsi kuten ennenkin. Tai sitten kiidät kiireen vilkkaa ostamaan kirpparilta tai alennusmyynnistä isompia kivoja vaatteita, googlaat netistä plus-mallien kuvia ja huomaat että hei, ei tarvitse olla laiha ollakseen hyvännäköinen. Voit myös valita, että okei, nyt sitten pudotetaan sitä painoa, koska tämän hetkinen tilanne ei miellytä. Ja sitten muutat ruokailutottumuksia, ehkä liikut enemmän jne. Ja molemmat vaihtoehdot ovat ihan yhtä hyviä. Mutta jotain pitää tehdä NYT jos haluat muutosta. Moni viisas on sanonut, että toimimalla samalla tavalla ei voi odottaa erilaista lopputulosta. Oleellista on kai, että koittaa tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi ja hyväksi vaikka tilanne sinällään olisi epämukava. Jos on vatsakipu, koittaa itseään hoitaa ja oloaan parantaa kaikin konstein mitä keksii. Miksei siis tilanteissa, joissa mieli mellastaa ja tilanne tuntuu pahalta, ei keskittyisi miettimään, miten voisin tehdä oloni paremmaksi tässä tilanteessa, mikä saisi tällä hetkellä oloni mukavammaksi?

Idea on mielestäni siinä, että jossittelu, itsensä hakkaaminen, itselleen tai muille valehtelu ei auta vaikeissa tilanteissa mitään. Tilanne on sitäpaitsi juuri niin vaikea kuin itsellesi uskottelet. Maailman sivu on tapahtunut asioita, jotka varmasti ylittävät kauheudellaan tai vaikeudellaan sinun elämäsi sen hetkisen tilanteen, sitä kuitenkaan väheksymättä. Jokaisen elämä on henkilökohtainen, ei yhtään auta jos sanoo, että no hei, menepäs Jenkkeihin, siellä on paljon sinua lihavampia ihmisiä. 

Itse olen ainakin hyvin tottunut usein reagoimaan voimakkaasti ja negatiivisesti vastoinkäymisiin ja erityisesti jos ne jollain lailla voi linkittää omaksi epäonnistumiseksi. En tosiaankaan osaa siis sanoa, jos itse nyt menisin vaikkapa vaa'alle ja toteaisin lihoneeni 10kg, osaisinko vaan hyväksyä siltä seisomalta että näin on tapahtunut ja sillä hyvä ja ryhtyä toimiin. Mutta se, hyväksyin tai en, ei muuta sitä mikä on totta. Siihen kuitenkin lopulta päätyy, mutta on jonkin verran itsestä kiinni kuinka kauan totuutta vastaan taisteluun haluaa käyttää aikaa ja energiaa ja tunnelatausta. Sisäinen tarinankertoja jaksaa kyllä jankuttaa, miten paska ja epäonnistunut olet nyt ja miten tämän olisi voinut välttää, jos annat sen jankuttaa. Uskon, että ihminen voi hyvin paljon valita sitä, mihin ajatuksiin jää kiinni. Sitten voi kysyä itseltään, että mitä osaa se minussa palvelee, jos nyt murehdin tätä asiaa ja kerron itselleni kuinka huono olen? Ja muuttaako se tilannetta miksikään? Mikä lopulta sinussa tai maailmassasi on muuttunut siitä hetkestä, kun katsoit itseäsi ensimmäisen kerran peiliin ja olit tyytyväinen näkemääsi? Ei mikään muu, kuin ajatukset, jotka tulivat vaa'an lukemien myötä. Numerot. Painosi ei ole muuttunut siitä hetkestä, sinä et ole muuttunut yhtäkkiä sen epäonnistuneemmaksi tai kamalammaksi. Olet ihan yhtä arvokas kuin ennen sitäkin. Sitten voi ajatella, että no, miten tämä Ihana ja Arvokas Henkilö nyt aikoo tässä tilanteessa kohdella itseään?

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Inspiroiduin kovasti life coachini ajatuksesta, että onnellisuutta ei voi siirtää tuonnemmaksi ajattelemalla että sitten kun minulla on uusi työpaikka/kun olen laihtunut kymmenen kiloa/kun olen lomalla/kun saan oman talon, SITTEN olen onnellinen. Tai päinvastoin JOS menetän työni/parisuhteeni/autoni elämäni on  pilalla ja tulen onnettomaksi. Vielä yksi versio on ajatella, että JOS sitä tai tätä ei olisi tapahtunut menneisyydessä olisi elämäni täydellistä. Onnellinen voi olla nyt ja tässä.

Itse olen elänyt tässä sitten kun-uskossa pitkään. Olen tehnyt aarrekarttoja unelmistani, asettanut -melko epärealistisiakin- tavoitteita ja ylipäänsä kuvitellut elämääni jossitellen sitä, miten asiat olisivat voineet mennä, mitä olisin voinut tehdä toisin tai mitä pitäisi tapahtua että tulisin 100% onnelliseksi. Sitten kun- elämäni on kuitenkin harhaa ja omaa historiaakin miettimällä huomaa, ettei pelkäämällä tai onnen ankkuroimisella johonkin tulevaisuuteen ole hyötynyt mitään. Kerran esimerkiksi ripustin onneni silloiseen parisuhteeseeni ja ajattelin että "jos tää nyt loppuu niin mun elämä on pilalla" ja tein kaikkeni pysyäkseni silloisessa paskassa suhteessani. No, suhde loppui ja huomasinkin alkujärkytyksen jälkeen tuntevani helpotusta ja rauhaa kun olin yksin. Olin ollut siis väärässä pelkojeni ja odotusteni kanssa. Joskus myös halusin kiihkeästi muuttaa kaupungista "maalle" tai ainakin vähän rauhaisimpiin maisemiin. Saunallinen rivitalokämppä tuntui unelmien täyttymykseltä ja ajattelin, että siellä tulen olemaan täydellisen onnellinen. Kävi niin, että asuin asunnossa muistaakseni kokonaiset kolme kuukautta ja se aika ei todellakaan herätä tällä hetkellä mitään hirvittävän onnellisia muistoja. Asiat  ja elämä eivät todellakaan aina mene niinkuin minä haluan ja kuvittelen - ja oikein hyvä niin. Miten monta iloista "sattumaa" tai yllätystä olisikaan jäänyt kokematta jos elämä todella menisi aina prikulleen omien suunnitelmien, halujen ja toiveiden mukaan. Sitäpaitsi syvällä sisimmässäni uskon, että on joku joka suunnittelee ylipäänsä elämää mua paremmin ja nauraa sille, kun yritän itse "hallita elämää" ja tehdä vakavastiotettavia suunnitelmiani.

Sen vuoksi en voi tällä hetkelläkään tietää, että olisinko todella sitten niiiiiin onnellinen kun esimerkiksi kirjoittamani kirja on valmis tai sitten jos se tai joku muu hengentuotokseni vaikkapa joskus julkaistaisiin.  Silti se ei estä minua kirjoittamasta, koska minusta kirjoittaminen nyt vaan on kivaa riippumatta siitä, mihin se ehkä tulevaisuudessa voi johtaa. En myöskään halua nyt ajatella  että voi ei, loma loppuu ihan kohta ja sitten menen taas töihin ja sitten olen en ehdi sitä tai tätä tai olen vaan hirveän väsynyt iltaisin. Mistäs sen tietää? Voihan olla että siitä tuleekin energinen fiilis tai työhön paluu tuokin jotain mukavaa tullessaan. Haluan opetella keskittymään tähän hetkeen ja tekemään niitä asioita, jotka juuri nyt tuovat iloa ja tuntuvat hyvältä ripustamatta siihen (ainakaan liikaa) tulevaisuuden painetta. Tottakai voin silti edelleen suunnitella, että joo, olisi ihana lomailla ensi talvena jossain lämpimässä tai voin sopia juttuja, joita teen vaikka ensi viikolla. Mutta en aseta niihin sitä latausta, että se tulisi tekemään minut onnelliseksi tai onnettomaksi. Hyvä olo kumpuaa sisältä. 

Olen ollut taipuvainen myös miettimään menneisyyttä aika paljon ja pohtimaan, teinkö jotain oikein tai väärin tai mitä jos olisin toiminut/asiat olisivat menneet toisin. Se ei tietenkään ole erityisen hyödyllistä, koska menneisyyttä ei ole toistaiseksi kukaan onnistunut muuttamaan ja se ei siitä pohtimalla tule miksikään. Katsoin joskus (aika ahdistavan) leffan nimeltä Perhosvaikutus, joka perustui juuri siihen, että jos menneisyyttä voisi muuttaa. Päähenkilön elämässä oli tapahtunut kamala asia, ja elokuvassa näytettiin  erilaisia versioita siitä, miten elämä ja asiat olisivat menneet jos hän olisikin toiminut tapahtumahetkellä toisin. Päähenkilöllä oli siis kyky siirtyä ajassa taaksepäin ja muuttaa tapahtumien kulkua. Lopputulos ei todellakaan aina ollut se, että asiat olisivat menneet paremmin. 

Tämä ajatus on auttanut myös itseä laskeutumaan paremmin tähän hetkeen menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Menneisyydessä tapahtuneet asiat ovat jo tapahtuneet, jos juuri ne asiat eivät olisi tapahtuneet, voi olla että en olisi tässä ja nyt (muka jotenkin onnellisempana ja tasapainoisempana kuin ilman niitä asioita). Tämä elämä ja tilanne on siis minulle tapahtuneiden asioiden ja tekemieni omien valintojen summa ja hyvä niin. Tämä on ainoa piste, johon elämäni voisi päätyä niillä valinnoilla ja tapahtumilla ja ihmisillä, jotka elämässäni ovat olleet: kaikki on siis niinkuin kuuluukin olla (tämä oivallus on myös suoraan lainattu life coachiltani). Leffan katsottuani ajattelin myös sitä, että joo, vaikka minä olisin tehnyt jotain toisin, niin kaikki tässä elämässä ei todellakaan edes riipu minusta yksin ja pyöri minun napani ympärillä. Todennäköisesti silloin joku muukin olisi tehnyt jotain toisin ja lopputuloskin olisi ihan erilainen ja ehkä myös niitä kivoja asioita, joista nyt olen kiitollinen, olisi jäänyt tapahtumatta. On muita ihmisiä, olosuhteita ja tilanteita, reaktioita, joilla on ollut lusikkansa sopassa. Tällä hetkellä voin kyllä miettiä, onko asioita, joita haluaisin NYT tehdä toisin tai oppia. Salaisuus on se, että ainoa hetki toimia on tässä ja nyt. 

Olen vasta tosi alussa tällä tässä ja nyt-elämisen oivaltamisessa ja joku voi nauraa nyt partaansa, että siellä se Riikka nyt filosofoi kun mikäkin ja löytää isoja ammottavia aukkoja tästä logiikasta, sallittakoon se ;) Olen kiitollinen, että olen saanut tänä kesänä oivaltaa ystävien kanssa käytyjen keskustelujen ja valmennuksen perusteella ensi kertaa edes häivähdyksiä tästä.

Oikein Henkevää Viikonloppua!

Onni yksillä, kesä kaikilla,osa 2

Olen miettinyt tänään tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta. Tai oikeasti olen miettinyt tyytymättömyyttä ja sen seurauksia.

Tunnen erään Hyvin Tyytymättömän Ihmisen. Sallittakoon nyt "pahan puhuminen" nimettömästä henkilöstä koska hän käy oikein hyvin esimerkiksi tähän aiheeseen. Tällä ihmisellä on oikeastaan kaikkea. Monet voisivat kadehtia häntä siitä, miltä elämä hänen elämänsä näyttää ulospäin. Oikeasti tuntuu, että Kuka Tahansa voisi olla melko onnellinen, jos asiat olisivat sillä mallilla kuin hänellä. Paitsi hän itse. 

Hän on tyytymätön. Aina jokin on vialla tai jokin voisi vähintäänkin olla vielä paremmin toisella tavalla. Hän ei osaa olla kiitollinen mistään. Hänen sanavarastoonsa itseasiassa ei kuulu sanat kiitos tai kiitollisuus. Sehän olisi sitä, että on myöntänyt olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Jos ollaan hyvässä ravintolassa ja joku muu maksaa, ruokalista ei ole riittävän monipuolinen.  Jos hänellä on auto, on se vähintäänkin väärän värinen. Jos matto on hyvä niin verhot pitää vaihtaa. Jos on kesä, on liian kuuma, jos talvi niin liian kylmä ja pimeä.  Aina on varaa parantaa ja löytyy jotain, josta olla pahoilla mielin tai jota voi kritisoida. Usein tämä henkilö saa myös muut ihmiset tuntemaan syvää riittämättömyyden tunnetta. En ihmettele, ettei hänellä ole juuri ystäviä.

On ihan tavallista haaveilla välillä joistain mukavista asioista, jotka häämöttävät jossain tulevaisuudessa tai tehdä paljon töitä jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Yhtä tyypillistä on murehtia jotakin, minkä olisi voinut menneessä tehdä toisin. Mutta kuinka raskasta voi olla ihmisen elämä, joka elää jatkuvassa tyytymättömyydessä lähestulkoon kaikkeen? Uskon, että se aiheuttaa jopa mielenterveydellisiä ongelmia. Kun ei osaa iloita siitä mitä jo on, voiko iloita mistään?

Tänään havahduin siihen, että olen jo jonkin aikaa ollut aika tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä minulla on NYT. Toki keksin heti ainakin satakaksikymmentä asiaa, jotka voisivat olla paremmin, mutta myös aika paljon enemmän asioita jotka voisivat olla _TODELLA_ paljon huonommin. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä mitä minulla on Juuri Nyt. En halua keskittyä siihen, mitä minulta puuttuu tai miettiä jatkuvasti, mikä voisi tehdä elämäni vieläkin paremmaksi. Uskon, että pienestäkin iloitseminen on yksi isoista voimavaroista ihmisten elämässä. Usein eniten tyytyväisyyttä tuovat asiat ovat sitäpaitsi ihan jotain muuta kuin hieno koti tai auto, rahan määrä tai ulkoinen menestys yleensä 

Tänään olen ollut tyytyväinen ja kiitollinen esimerkiksi vanhasta kauniin värisestä räsymatosta (olisinko onnellisempi jos olisin ostanut Ikeasta tänään uuden?),  ihanista ystävistä (mutta onko niitä tarpeeksi? Ai että, kun sekin yks ystävä silloin käyttäytyi niin paskamaisesti,muuten varmaan oltaisiin vieläkin ystäviä) auringonpaisteesta (mutta tuleeko siitä ihosyöpä??) , hyvästä kirjasta (olisi pitänyt lukea enemmän kyllä lomalla), kirpparilöydöistä (mutta HARMI että se yks pusero olikin liian pieni ja oikeastaan se hamekin olis vielä kivempi mustana),  koirastani (mut hirveesti siitä lähtee karvaa ja tänäänkin siinä oli punkki), terveydestäni (no joo, onhan mulla niitä allergioita), aamukävelystä (mutta oli kyllä epämukavat kengät jalassa ja aika kuumakin), saadusta sähköpostista (harmi, että sain vaan yhden postin), vapaasta ajasta (mutta ikävää, että loma loppuu ihan kohta), omasta kodista (mikäs oma tää on? kaupungin vuokra-asunto ja naapurustokin on mitä on. Kyllä oma talo ja piha olis sentään jotain)...listaa voisi jatkaakin, mutta idea tuli varmasti selväksi.  Tyytyväisyyteen tarvitaan mielestäni ymmärrys siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää ja oikeasti ajatusten kohdistaminen siihen, mitä minulla jo on nyt ja sen kaiken paljon arvostaminen. Myös se, että haluaa katsoa asioita siltä kannalta, mitä hyvää niissä on, auttaa asiaan. Tyytyväinen ja kiitollinen voi olla vain tässä hetkessä, ei sitten kun tai sitten jos.

Tästä asti aikaa...

Kun hetkeksi päästää irti jatkuvista vaatimuksista itseään (ja muita kohtaan) huomaa, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin ja asiat menevät jokseenkin omalla painollaan.

Tänään en ole vaatinut itseäni olemaan "lomalla ja rentoutunut" ja olo on tuntunut rauhaisammalta kuin koko viime viikolla. En ole vaatinut itseäni ajattelemaan positiivisesti ja lakkaamaan murehtimasta ja oloni onkin ollut yllättäen tasapainoisempi. En ole vaatinut itseäni "suorittamaan elämää" ja huomaan, että olen tehnyt vaikka mitä mukavaa ja kivaa.

Luovuin siis vajaan viikon kokeilun jälkeen siitä heräämisjutusta. Kello viisi ei tuntunut ihan omalta ajalta nousta tähän maailmaan. Olin  niin pihalla  kellon soidessa, etten yksinkertaisesti muista edes kunnolla havahtuneeni. Olen vain sammuttanut hälytyksen ja vaipunut saman tien uudestaan uneen. Jollekin toiselle se on varmasti kiistatta paras ja tehokkain aika nousta ylös, mutta itse koin että en näe mitään mieltä pakottaa itseäni kesken unen ylös ja sitten hoiperrella seuraavan tunnin ajan vähintään jossain hämärän rajamailla. 

Tykkään kyllä aamuista ja aikaisin heräämisestä, mutta pitää fiksata oikea aika kohdalleen niin, että se tapahtuu jotenkin luonnollisemmin ja että en revi siitä heräämisestä lisää paineita tähän elämään. Toki varmaan tuollaisen viideltä heräämisen oppimiseenkin kuluu enemmän aikaa kuin mulla oli nyt kärsivällisyyttä opetella. Jotenkin muutama täysin univelkainen päivä riitti. Lisäksi tähän rytmiyritykseen liittyi sekin, että vaikka koetin mennä illalla suht ajoissa nukkumaan, jotenkin stressasin sitä, että no niin nyt pitäisi jo nukkua että sitten jaksan herätä ja olla pirteä. Tietenkään uni ei silloin tule silmään. Sitten kun nukuin aamulla pommiin, oli mukava nälviä itseään pitkin päivää siitä, ettei edes pääse hereille sängystä vaikka on sen itselleen luvannut. 

Kirjoittamisessakin olen pitänyt muutaman päivän taukoa. Tuntui myös, että aamulla en ole ollut ihan parhaimmillani tuottamaan tekstiä ja kehittelemään mitään tarinoita tai tapahtumia, koska todella tuntui että pää on ihan usvassa. Tavoitteenani onkin tällä hetkellä löytää juuri minulle sopivin ja toimivin päivä- ja kirjoittamisrytmi.

Viime päivien ihanimpia asioita on ollut hyvien ystävien tapaaminen ja mahtavat keskustelut, joista olen saanut paljon mietittävää ja uusia näkökulmia omiinkin ajatuksiin.  Voin todella sanoa, että mua on siunattu ihanilla ystävillä, joiden kanssa vietetty aika on todellista laatuaikaa! Huomenna saapuu myös uskollisin ystäväni Aino-koira kotiin maalaislomaltaan. 

Uudellamaalla

Tänään en ihan viideltä herännyt (kuitenkin siis puoli seitsemältä hei!!!) sillä päätin eilen lukea myöhään kirjaa, jonka lainasin eilen. Sillä on vain seitsemän päivän laina-aika ja päätin aloittaa heti. Kirja on Eckhart Tollen Uusi Maa. Uskon, että olisi varmasti enemmän hyötyä perehtyä kirjaan ilman viikon aika rajaa, koska kirja herättää paljon ajatuksia. Voi olla, että käyn hankkimassa sen itselleni. 

Kirjan "alaotsikko" kuuluu juhlavasti Uusi Maa -elämän tarkoituksen oivaltaminen. Olen nyt päässyt sivulle 72 ja uskallan jo nyt suositella sitä lämpimästi jokaiselle itsestään ja mielensä toiminnasta kiinnostuneelle. Kirjassa on puhuttu tähän mennessä egosta, sen valheellisuudesta ja egon erottamisesta Todellisesta Minästä. Aihe sopii passelisti siihen, mistä life coachini kanssa juttelin. Jokainen haluaa kertoa itselleen tarinoita itsestään ja elämästään ja tietysti itselleen mieluisilla tavoilla. Itse havahduin siihen, että joissain asioissa olen suorastaan valehdellut itselleni tai ainakin jättänyt huomioimatta itselleni epämieluisia mutta hyvin oleellisia tosiasioita, jotka eivät tue omaa tarinaani. 

Kirjan mukaan tiedostaminen hiljentää egon äänen. Tiedostamalla sen, etten ole yhtä kuin mieleni tai ajatukseni tai pään sisäinen ääneni voin löytää paremmin sisäisen varmuuden. Olen jotakin syvempää kuin reagointini, omistamani asiat, ammattini, ulkonäköni, vaatteeni, sukupuoleni, elämässäni tapahtuneet asiat tai tunteeni. Kirja pyrkii herättelemään siihen, että ihminen kykenisi tiedostamaan milloin puhuu mieli, milloin taas niin sanottu ihmisen aito ydinminä. En ole siis vielä kovinkaan pitkällä kirjan lukemisessa, joten en nyt vielä uskalla kirjasta hirveästi enempää sanoa. Aiheet ovat sellaisia, jotka vaativatkin hieman enemmän sulattelua ja oivallusta.

Tänään olen onnistunut yllättämään itseni kaksi kertaa. Aamulla kirjoitin, jonka jälkeen keho tuntui huutavan jotain toimintaa. Siivous tai kaappien järjestely ei tänään kiinnostanut, joten päätin lähteä lenkille. Kävelin puolitoistatuntia Munkkivuoren/Munkkiniemen maisemissa ja tulin hikisenä ja onnellisena kotiin. Iltapäivällä taas kun aivot askartelivat kirjan lukemisen parissa, tuli taas kroppaan semmoinen olo, että sekin vaatii osansa. Lähdin itseäni varoittamatta salille spinningiin ja nyt on niiiiiin hyvä fiilis ihanan hikirääkin jälkeen! 

Laiska, tyhmä ja saamaton?

Oikein hyvää huomenta te kaikki sängyssä puoleen päivään asti rötvääjät!

Minä se olenkin niin reipas tyttö, että nousin tänään viideltä!!

Tai...no, en IHAN viideltä.Painoin pari kertaa torkkua ja ryömin sitten totaalisessa tokkurassa kahvinkeittimen ja blenderin luokse. Sitten jumitin koneen ääressä kahvikupin ja aamupirtelön kanssa ja kyllä, kerran myös palasin takaisin peiton alle -mutta vain viideksi minuutiksi. Tähän kellon lyömään mennessä olen siis syönyt aamupalan, tapellut hyvän aikaa tekstinkäsittelyohjelman kanssa, kirjoittanut, järjestellyt vaatekaappia,  pessyt pyykkiä, järjestellyt tavaroita, kirjoittanut sähköpostia, lajitellut vanhoja tai muuten käyttämättä jääneitä meikkejä roskikseen ja niin,..no joo, roikkunut "vähän" netissä. Kaikki tämä on tapahtunut pikkuisen hämärän rajamailla ja peilistä katsoo sen näköinen naama, että pikku päiväunet jossain vaiheessa ovat suorastaan lain vaatimat. Äsken keksin, että voisin vielä vähän vaikka kirjoittaa blogia (tiskauksen sijasta). Tällä varjolla voin istua jonkun aikaa nojatuolissa ja odotella, josko postilaatikko sillä välin kolahtaisi ja toisi uuden paksun naistenlehden. Sitten voinkin heittäytyä lukemaan sitä ja jatkaa siivoushommia vasta myöhemmin.

Tämä aikaisin herääminen on oleva osa uutta, TOIMINNALLISTA elämääni! Tapasin eilen life coachini ja tehtävänäni on nyt muuttaa päivärytmini siihen malliin, että herään aikaisin, kirjoitan aamuisin tulevaa "bestselleriäni" ja sitten vielä iltaisin raportoida, mitä olen päivän aikana tehnyt. Tämä tehtävä juontuu siitä, että olen kokenut toisinaan elämäni lievästi sanottuna tylsäksi. Koen olevani laiska, tyhmä ja saamaton. En koe saavani tarpeeksi asioita aikaan, tuntuu välillä että aika valuu hukkaan. Nyt varsinkin kun olen lomalla ja yksin kotona, tylsyys on korostunut vaikka lomanhan pitäisi olla mahtavaa, kun on aikaa ja voi TEHDÄ mitä vaan. Kaverit touhuavat omia lomajuttujaan, työ ei tuo rytmiä päivään ja mitään ei ole pakko tehdä jos ei hotsita. Koirakin lomailee Savossa, edes se ei velvoita mihinkään nyt. Mutta vielä on aikaa saada tästä huippuhyvä kesäloma, jonka aikana olen tehnyt vaikka mitä :) Ja tosiasiassa, kun mietin viime viikkoakin, niin olenhan tehnyt vaikka mitä, mutta ehkä mielikuva itsestäni kotona yksin kökkivänä tylsänä mummona muiden eläessä sitä TÄYTTÄ ELÄMÄÄ jossain muualla, on niin vahvassa, että sitä ei ilman  tekemisiensä listaamista edes tajua. Samoin kai jotkut laihduttajatkin , jotka väittävät että syövät tuskin mitään koko päivän aikana, huomaavat ruokapäiväkirjan avulla että kyllähän sinne suuhun lappaa yhtä jos toista puoliksi huomaamattaan päivän mittaan :D

Aluksi ajattelin, että johan tää kuulostaa kuin jonkun avovangin elämältä ja kapinoin vastaan ajatusta siitä, että nyt sitä sitten aletaan suorittamaan ja sitten raportoimaan tätä elämää oikein urakalla.  Mutta yön yli nukuttuani uskon, että listaamisen avulla ehkä hahmotan itsekin, ettei elämä niin tylsää olekaan, kuin itselleni toistelen ja toiseksi, tulee varmaan oikeasti myös tehtyä enemmän jotta a) pysyy näinä jumalattoman aikaisina aamuina hereillä ja b) on tylsää kirjoittaa joka ilta tekemisikseen "nukuin, söin, luin lehtiä netissä, jumitin facebookissa ja lähetin noin viissataa tekstiviestiä poikaystävälle, se vastas kahteen". Niin ja tarkoitus on lisätä niiden asioiden tekemistä, joista pidän tai haluaisin tehdä, ei siis tarvitse siivota joka päivä aamusta iltaan -ellei välttämättä tahdo.

Puhuimme valmennuksessa myös siitä, millaista tarinaa itse kukin elämästään kertoo. Ja se herätti mua ajattelemaan myös näitä mielikuvia, joita mulla itsestäni on. Ne ovat pinttyneet kiinni ja ovat aika nolojakin ääneen puhuttuna, mutta toisaalta mikään muu kuin niiden tiedostaminen ja kohtaaminen ei saa mitään muuttumaan. Vasta kun huomaa ettei olekaan ihan täydellinen, tiedostaa mitä on tehnyt väärin tai hullusti, voi korjata toimintaansa parempaan suuntaan. Nyt mun tavoitteena on alkaa elää entistä enemmän oman näköistä elämää, tehdä enemmän asioita, joista nautin ja HERÄTÄ kukonkin vielä vedellessä sikeitä. 

Borta bra, hemma bäst?

Huh, huh. Kotona taas. Ovesta sisään astuessa tuntui, niinkuin olisi ollut kauemminkin poissa kuin reilun viikon. Kaikki näytti jotenkin erilaiselta, vaikkei mikään ollut muuttunut, paria nuupahtanutta kukkaa lukuunottamatta. 

Tämä päivä alkoi jonkin poran tai vastaavan vehkeen pärinällä. Sitä kesti ja kesti ja lopulta ymmärsin, että kylpyhuoneremonttimiehet ovat vuoden tauon jälkeen palanneet ja sitä pärinää tulee riittämään ties kuinka kauan joka arkipäivä 8-16. Mahtavaa! Toistaiseksi koko remontista ei ole tullut mitään ilmoitusta, ei edes onko tällä kertaa kohteena myös meidän kylpyhuoneemme. Niin kiva kun oliskin saada uus kylppäri, niin silti toivon. ettemme olisi ainakaan vielä onnekkaiden joukossa. Remontti tarkoittaa käytännössä päivittäisiä virolaisia miesvieraita kahdeksaksi tunniksi ja totaalista vessan ja suihkun käyttökieltoa pitkäksi aikaa.  Kello 16 tänään marssin apteekkiin ja hankin korvatulppalajitelman, että älkäätten ihmetelkö jos etten virka-aikaan tavoita.

Viimeisenä työpäivänä ennen mökkeilyviikolle lähtöä puhelimeni soi ja armas asuinkumppanini siellä soitti yrittäneensä hakea häkkivarastostamme kesävaatteita itselleen. Eipä sitten tarvinnutkaan niitä vaatteita haikailla, joku naapureistamme oli käynyt päästämässä sen "pienemmän hädän" varastoomme. Valkeat vaatteet olivat saaneet kellertävän värjäyksen. Tänään oli edessä vahinkojen arvioiminen ja kuvaaminen vakuutusyhtiötä varten . Pöytätietokoneeni oli kusessa, matot olivat kusessa, miehen vaatteet olivat kusessa, tyynyt ja peitot olivat kusessa. En löydä enää sanoja sille vitu ärsyyntymisen määrälle mitä tunnen. Tämä varastoon kuseminen oli vaan jäävuoren huippu ja se kuuluisa korsi joka katkaisee kamelin selän. Eniten suututtaa, että se kuseskelija ei todennäköisesti joudu mihinkään vastuuseen yhtään mistään aiheuttamastaan haitasta. Toivon mukaan heti syksyllä löydämme uuden kodin jostain inhimillisemmästä talosta, mitta on tullut täyteen jo ajat sitten ja malja valuu jo yli.

Onni yksillä, kesä kaikilla!

Irtiotto

Odotettu kesäloma alkoi!

Heti perjantaina ajelimme Äitsaareen Ruokolahdelle helteiseksi viikonlopuksi ja tällä hetkellä istuskelen mökillä järven rannassa Tervossa. Huomaa todella, kuinka lomalle pääsee välittömästi kun pääkaupunkiseudun humina vaihtuu hiljaisuuteen, tuuleen ja lintujen lauluun. En ole kertaakaan ajatellut ainuttakaan työhön liittyvää asiaa. 

Tänä kesänä aion kirjoittaa paljon ja  keskittyä life coach-projektiin, josta viimeksi mainitsin. Täällä järvelle katsellessa huomaa, että ajatuksetkin saa ihan uusia polkuja ja yhtäkkiä saattaa tulla ihan mahtavia ideoita mieleen vaikka kesken mato-onginnan (jota olen muuten harrastanut ahkerasti. Sain naurut, kun suostun onkimaan ja pujottelemaan matoja vaan hanskat kädessä ja yksin ollessa en ongi ollenkaan liian ison saaliin pelossa). Jotenkin myös tuntee olevansa enemmän läsnä ja tasapainossa myös itsensä kanssa.

Reilu viikko maalaiselämää riittänee irtiottoon arjesta.Sitten palaan valloittamaan kesäterassit kaupunkiin ja katsomaan, mitä alennusmyynneistä on enää jäljellä!