Tänään en ihan viideltä herännyt (kuitenkin siis puoli seitsemältä hei!!!) sillä päätin eilen lukea myöhään kirjaa, jonka lainasin eilen. Sillä on vain seitsemän päivän laina-aika ja päätin aloittaa heti. Kirja on Eckhart Tollen Uusi Maa. Uskon, että olisi varmasti enemmän hyötyä perehtyä kirjaan ilman viikon aika rajaa, koska kirja herättää paljon ajatuksia. Voi olla, että käyn hankkimassa sen itselleni.
Kirjan "alaotsikko" kuuluu juhlavasti Uusi Maa -elämän tarkoituksen oivaltaminen. Olen nyt päässyt sivulle 72 ja uskallan jo nyt suositella sitä lämpimästi jokaiselle itsestään ja mielensä toiminnasta kiinnostuneelle. Kirjassa on puhuttu tähän mennessä egosta, sen valheellisuudesta ja egon erottamisesta Todellisesta Minästä. Aihe sopii passelisti siihen, mistä life coachini kanssa juttelin. Jokainen haluaa kertoa itselleen tarinoita itsestään ja elämästään ja tietysti itselleen mieluisilla tavoilla. Itse havahduin siihen, että joissain asioissa olen suorastaan valehdellut itselleni tai ainakin jättänyt huomioimatta itselleni epämieluisia mutta hyvin oleellisia tosiasioita, jotka eivät tue omaa tarinaani.
Kirjan mukaan tiedostaminen hiljentää egon äänen. Tiedostamalla sen, etten ole yhtä kuin mieleni tai ajatukseni tai pään sisäinen ääneni voin löytää paremmin sisäisen varmuuden. Olen jotakin syvempää kuin reagointini, omistamani asiat, ammattini, ulkonäköni, vaatteeni, sukupuoleni, elämässäni tapahtuneet asiat tai tunteeni. Kirja pyrkii herättelemään siihen, että ihminen kykenisi tiedostamaan milloin puhuu mieli, milloin taas niin sanottu ihmisen aito ydinminä. En ole siis vielä kovinkaan pitkällä kirjan lukemisessa, joten en nyt vielä uskalla kirjasta hirveästi enempää sanoa. Aiheet ovat sellaisia, jotka vaativatkin hieman enemmän sulattelua ja oivallusta.
Tänään olen onnistunut yllättämään itseni kaksi kertaa. Aamulla kirjoitin, jonka jälkeen keho tuntui huutavan jotain toimintaa. Siivous tai kaappien järjestely ei tänään kiinnostanut, joten päätin lähteä lenkille. Kävelin puolitoistatuntia Munkkivuoren/Munkkiniemen maisemissa ja tulin hikisenä ja onnellisena kotiin. Iltapäivällä taas kun aivot askartelivat kirjan lukemisen parissa, tuli taas kroppaan semmoinen olo, että sekin vaatii osansa. Lähdin itseäni varoittamatta salille spinningiin ja nyt on niiiiiin hyvä fiilis ihanan hikirääkin jälkeen!
Mahtavaa! Energisoivaa luettavaa. Molemmat hänen kirjansa ovat oikein suositeltavia. Ja aiheuttavat itseensä menemisen tunteita...
VastaaPoista