Have yourself a merry little christmas...

Adventtiaikaa

Kelkkani on kääntynyt. Nyt tirkistelen aamuisin toiveikkaana ikkunasta, joko se olisi tapahtunut. Kyttään hämärässä illassa, tulisiko se jo. Edes yksi pieni hiutale tai rännän märkä rätti. Ei vielä. Ensilumi antaa odottaa. Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, alkaa joulun odotus. Valkean joulun, toivoisin. 

Olen antanut itseni nukkua pitkään ja olla vaan, tekemättä paljon mitään -etenkään mitään järkevää. Polttelen kynttilöitä ja nuuhkin vasta-auennutta hyasinttia. Juon glögiä, syön kaupan tarjouspiparkakkuja ja kuuntelen kokoamaani talvi-biisilistaa Spotifysta. Erityisen ihanalta on tänään kuulostanut Peter Broderick-nimisen miehen levy Float. Löysin sen vahingossa, kun kuuntelin sen Snowflake-nimistä kappeletta etsiessäni biisejä tuolle talvilistalleni. 

Äsken koetin kuvata kirpparilöytöjäni, mutta totesin että äh-antaa olla. Ensiksikin siksi, että kotonamme on niin ihmeellinen valaistus, vaikka löisi kaikki lamput päälle ja toiseksi siksi, että en osaa kuvata vaatteita niin, että ne näyttäisivät siltä, miltä niiden kuuluisi. Lisäksi ongelmaksi muodostui myös se, että lähes kaikki vaatteeni tai ainakin 85%, on kirpputorilta, joten vaikeaa valita niistä ne tärkeimmät jutut. Miehellä olisi parempi kamera, mutta en tähän hätään jaksanut alkaa opiskella sen asetuksia. Ehkä jatkan joskus tätä projektia...

Ihana "riikinkukkomekko", jonka oikeastaan löysi ystäväni,
mutta jonka sitten sain myöhemmin. Hintaa taisi olla 1euro.

Huono kuva maailman makeimmista nahkasaappaista, 8euroa.

Joulun odotus merkitsee minulle itselleni hiljentymistä, rauhoittumista ja nauttimista. Joulun aika on jollain lailla pyhää aikaa, herkkää ja kaunista. Samalla vuoden viimeinen kuukausi on valmistautumista uuteen vuoteen ja menneen vuoden summaamista. Se on itsestä ja toisista huolehtimista, kynttilöiden sytyttämistä pimeän keskelle. Aikaa tassutella villasukissa ja nukkua suloisia päiväunia. Kuuntelen joulun aikaan paljon virsiä ja vanhoja joululauluja, jotka ovat enemmän hengellisiä kuin joulupukkimaisia.  Töissä askarrellaan joulua ja pyritään välittämään lapsille joulun tunnelmasta muutakin kuin se, että tulee ihan hirveesti ninjagoita, herofactoreita ja hellokittyja paketeista kun vaan toivoo. 

Tänä jouluna olen luultavimmin täällä etelässä. Osasyy on se, että olen aatonaattona vielä myöhään iltapäivään töissä ja jatkan töitä heti pyhien jälkeen, joten lomapäiviä on vain muutama ja matkustaminen junassa joulun aikaan koiran kanssa on ehkä siinä top 5-listassa, mistä tykkään vähiten. Luultavasti tänä jouluna en kuitenkaan vietä joulua yksin, niinkuin viime vuonna, vaan saan olla rakkaimpani ja karvakorvakoiran kanssa. Viime joulu yksin kotona oli yksi elämäni kauneimpia, vaikka kyllä kirpaisee vähän kirjoittaa noin. Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka haluavat viettää joulun juhlaa läheistensä kanssa. Joulutunnelmia on varmaan yhtä monia kuin on kotejakin. Joissakin kodeissa joulu on sitä rauhaa ja aitoa iloa ja lämpöä ihmisten kesken, joissakin toisissa sitä on sitten vähän vähemmän ja osa tärkeästi juhlasta hautautuu liiallisen hössötyksen ja yhteisen joulumielen teeskentelyn alle. Sellaisen joulun jälkeen tuntee itsensä latautuneen sijasta entistä väsähtäneemmäksi.

 Joulussa maalla, vanhempieni luona, on kyllä enemmän perinteistä tunnelmaa. Koko lapsuudenkoti on koristeltu hyvin kauniisti ja siellä on aito kuusi ja joulusauna ja kaikki jouluruoat mitä kuuluukin. Joulu vietetään perinteisesti perheen kesken. Silti, kun viime jouluaattona olin täällä pienessä kodissani yksin ja  tein jouluruoaksi ihaninta pastaa mitä keksin, tunsin erikoista vapautta ja rauhaa. Ei ollut aikatauluja, sain hengähtää, en pahoittanut kenenkään mieltä sillä, että halusin vain olla hiljaa ja levätä.  Liikutuin siitä, että sain vain olla, ilman syyllisyyttä tai paineita tai riitaa siitä, kenen mielen mukaan mikäkin jouluaskare pitää toimittaa tai siitä, olinko nyt pirteällä ja reippaalla joulutuulella vai väsynyt tai allapäin. Monet ovat sitä mieltä, ettei joulua sovi viettää yksin, mutta minä voin suositella sitä lämpimästi kaikille niille, jotka tapaavat stressata joulun vietosta tai pikemminkin joita ärsyttää se, kun muut hössäävät ja pinnat kiristyvät ellei kaikki mene niinkuin "kuuluisi".  Kun joulun riisuu paljaimmilleen ja hiljentyy sen ääreen, jäljelle jäävät ne tärkeimmät, rauha, kiitollisuus, pyhyyden tuntu ja aito, sydämestä nouseva jouluilo ja rakkaus. 

Ihanaa joulun odotusta :)

Kiviä rintaliiveissä...

Aluksi HÖRHÖILYHUUHAA-varoitus. Sinä, joka et siedä tippaakaan osastoa "uskomushoidot" palaa ÄKKIÄ takaisin sinne, mistä tulitkin. Tämä teksti kuvineen saattaa aiheuttaa _kivistystä_  ohimoillasi. 

Reipas puolivuotta sitten kävin ensimmäisen kerran läheiseni innostamana kivikaupassa Eerikinkadulla. Kivikaupassa myydään siis erilaisia kiviä ja niistä tehtyjä koruja. Kivillä uskotaan olevan erilaisia hoitavia vaikutuksia ihmiseen ja kullakin kivellä on oma tarinansa tai tehtävänsä. Mielikuvittelin kivikaupan mystiseksi paikaksi, jossa kivet ovat esillä tumman sametin päällystämällä pöydällä ja niitä kauppaa huivipäinen tumma nainen sormukset ja rannerenkaat kalisten. No ei ihan. Kivikauppa on valoisa ja kirkas ja siellä soi klassinen musiikki. Liikkeen omistaja on lämmin ja sydämellisen ihana hyvin tavallisen oloinen nainen. Ei siis pelottanut astua sisään.

Krysokolla

Pieni kauppa oli täynnä kiviä. Erilaisia, eri värisiä ja kokoisia. Myyjä kehotti tutustumaan niihin rauhassa ja valitsemaan sen mukaan, mitkä tuntuivat omimmilta. Intuitiolla. Toki myös hinnat olivat esillä ja pienet lappuset, joissa oli kivilajin nimi ja alkuperämaa sekä asioita, joihin kiven uskotaan ihmisessä vaikuttavan.  Valitsin ensimmäisellä kerralla kolme kiveä: ruusunpunaisen rodokrosiitin, violetin ametistin ja turkoosin krysokollan. Lisäksi minulla on vielä myöhemmin hankitut tummansininen dumortieriitti ja oranssin punainen mookaite-kivi. Molemmilla kerroilla lappuja lukematta. 

Mookaite

Valitsin kaikki kivet sen perusteella, mitkä olivat minusta kauneimpia sillä hetkellä ja tummansinistä kiveä hankkiessa tiesin mennessäni, että haluan jonkun tummansinisen kiven tietämättä mikä kivi olisi sen värinen. Kivien merkityksiä tai hoito-ominaisuuksia lukiessa hämmennyin. Olen tosin sen verran skeptikko, että selitin nämä yhteensattumat sillä, että todennäköisesti kaikki kivien ominaisuudet sopivat lähes jokaiselle, joten olisinpa valinnut minkä tahansa kiven, se todennäköisesti olisi jollakin kohtaa sopinut myös minulle.

Dumortieriitti

Ametistin ja krysokollan kerrotaan vahvistavan luovuutta. Krysokollaan liitetään lisäksi itseilmaisu. Sattumoisin olin juuri kivien hankinnan aikaan aloittanut uudelleen todella pitkän tauon jälkeen kirjoittamisen. Rodokrosiitti puolestaan on ihmissuhteiden ja rakkauden kivi, jonka sanotaan tuovan myönteisiä ajatuksia, lieventävän tunnekuohuja rakkaudessa ja tuovan levollisuutta ihmissuhteisiin sekä syventävän yhteyttä oman sydämen äänen kuulemiseen. Enempää parisuhteeni viime kesäisestä tilasta avautumatta voin sanoa, että jokainen kuvaus osui suoraan sydämeen ja life coaching-kesäni alkoi harjoituksilla, joissa opeteltiin kuuntelemaan "sydämen ääntä".  Liikkeen myyjällä oli myös muutama sana sanottavana hankkimistani kivistä kaupassa ja hän kehotti minua pitämään tätä rakkauden kiveä rintaliiveissäni, jotta se olisi aina mukanani. Jonkin ajan kuluttua kivi tippui vaatteita riisuessa lattialle ja halkesi kahtia keskeltä. No, nyt on sitten kivet molempiin kuppeihin :)

Rintaliivikivi rodokrosiitti, lisähuomatus että kivi on hyvin pieni ja litteä ;)

Myöhemmin hankin tummansinisen dumortieriitin, joka on yllätys yllätys mielenrauhan kivi, joka tasapainottaa stressaavissa tilanteissa ja jonka uskotaan auttavan näkemään, mitkä omista uskomuksista ja asenteistaan haluaa säilyttää ja mistä on valmis päästämään irti. Punainen mookaite taas on jälleen  itseilmaisun kivi ja lisäksi sen kerrotaan auttavan näkemään illusoiden läpi.

Uskoin kivien hoitaviin ominaisuuksiin tai en, kyllä, kannan joitakin kivistä välillä mukanani. Tummansininen ja litteä mielenrauhan kivi on usein taskussani ja mookaite on piilotettuna petauspatjani alle. Onneksi mies suhtautuu tähän "huuhaahan" lähinnä huvittuneella lempeydellä ja vitsaillen. Pelkäsin, että hän epäilee minun liittyneen johonkin lahkoon tai alkaneen harjoittaa mustaa magiaa.  Lähinnä pidän kiviä vähän kuin muistilappuina. Kivillä on oma tarinansa, joka muistuttaa minulle tärkeiden asioiden, kuten luovuuden, lempeyden ja mielenrauhan vaalimisesta. Ne ovat kauniita katsella ja jos niillä sitten onkin jotain "oikeita vaikutuksia" niin mikäs sen parempi. 

Ametisti

Lisää tietoa kivistä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä !

Talviunen aika

Nyt on talvisuunnitelmat tehty! Olen viettänyt suloisen sunnuntain, kun eilisestä lauantaista pääsin yli. Mulla on ollut selkeä lauantaiahdistus parina viikonloppuna. Nimenomaan selkeä siksi, että tiedän mistä se johtuu mutta olen halunnut uskotella, että se ei johdu siitä :). Se johtuu nukkumisesta. Työpäivinä nukun liian vähän, noin 5-6,5 tuntia. Uskon, että tarvitsen unta seitsemästä kahdeksaan tuntia, jotta olisin tällä fiiliksellä kuin esimerkiksi nyt: rauhallinen, virkeä, tasapainoinen, hyväntuulinen. Saan paljon juttuja tehtyä ja olen hyvillä mielin. Lauantain häämöttäessä olen siis päättänyt  herätä aamulla "omaan tahtiin", ilman kelloa. Usein heräänkin ensimmäisen kerran joskus ennen kahdeksaa, mutta en suinkaan nouse ylös vaan jatkan unia ja seuraava havahtuminen tapahtuukin sitten siellä lähempänä kymmentä. Tunnen oloni edelleenkin väsyneeksi ja heräämisvaihetta kestää puolille päivin. Saan oikein houkutella itseäni tekemään mitään. Sitten tuntuukin että päivä on jo kohta ohi ja olo on nuutunut, saamaton ja lisäoireina saattaa esiintyä myös itsensä piiskaamista kuten "NYT ON VIIKONLOPPU, TEE JOTAIN TAI OLE EDES PAREMMALLA TUULELLA ÄÄLIÖ!!!!". Eilinen kului jotakuinkin noissa merkeissä. Illalla vähän helpotti. Koiran kanssa lenkkeillessä löysin The Oksan, josta koristin Talvipuun ja myöhemmin kävimme hautausmaalla viemässä kynttilän muualle haudattujen muistomerkille. 

Malmin hautausmaalta

In Memoriam -muistomerkiltä

Tänään sitten pohdiskelin sitä, että miksi en tee nukkumisasialle mitään. Luulen kai, että tällä nykymetodilla  saan "kaiken" työviikoilla, eli aikaa niin iltaan kuin aamuunkin työpäivän ympärille kun herään aikaisin ja menen liian myöhään nukkumaan. Todellisuudessa se on melkoinen emävalhe. Aamun heräämisen vielä ymmärrän, koska tarvitsen ja haluan aamuun aikaa ennenkuin lähden töihin, mutta se ilta onkin ihan toinen juttu. Uskottelen itselleni, että ehdin siinä tehdä kaikkea ja on kiva vielä viettää aikaa miehenkin kanssa. No voitte varmaan itsekin kuvitella että a) miten pirteä minkään tekijä olen työpäivän jälkeen noilla unilla ja b) kuinka laadukasta ja mukavaa seuraa olen. Muistutan lähinnä tikittävää pommia vuorovaikutustaidoiltani, kun olen  oikein väsynyt ja tekemiset rajoittuvat lukemiseen ja tvn katsomiseen.    Ajattelin tänään siis sitä, miltäköhän elämä  ja viikko tuntuisi, jos mulla olisi joka päivä näin hyvä ja levännyt olo kuin tänään?  Jos menisin tuntia aikaisemmin nukkumaan, mistä todellisuudessa jäisin paitsi? Menettäisinkö mitään? 

Työkaverin kovertama Halloween -lyhty sai päiväkodin juhlien
jälkeen paikan parvekkeeltamme, vaikken Halloweenia
muuten viettänytkään.

Suunnitelmia tehdessäni alkoi naurattaa koko suunnitelmien teko. Ajattelin, että mitäköhän kuvittelen, että tapahtuisi, jos en tekisi mitään suunnitelmia "talven varalle"? Luulenko, että ilman suunnitelmia, joutuisin johonkin näkymättömään pyörteeseen ja se imaisisi minut jotenkin täysin retuperälle kaiken suhteen? Että sitten keväällä tipahtaisin takaisin maan pinnalle ja ihmettelisin että huh huh, mitäköhän tässä nyt oikein tapahtui? Enkö käyttäisi lainkaan järkeäni jos minulla ei olisi suunnitelmia?  Tekisinkö muka jotain totaalisen toisin jos en olisi miettinyt mitä haluan tehdä?  Välillä naurattaa se, että on kasvanut tällä elämänhallinnan kultakaudella ja kontrollifriikkeyden kukka on päässyt kukoistamaan siinä mittakaavassa, että lähes kaiken pitäisi olla jollain lailla hallinnassa. Kuitenkin on niiiiiiiin valtavasti asioita, jotka eivät ole minusta kiinni tai joihin en voi parhaimmilla suunnitelmillanikaan vaikuttaa.  Mitäs jos luopuisi hetkeksi ohjaksista tai siis siitä hallinnasta, suunnitelmista ja katsoisi mitä tapahtuu? Automaattinen seuraava ajatukseni on, että no, sittenhän kaikki menisi ihan päin helvettiä! Toisaalta olen kyllä myös tavoitteiden ja päämäärien asettelun kannalla, koska ne antavat jotenkin enemmän suuntaa sille, mitä tekee. Kirkastaa sitä, mitä oikeasti tahtoo.

The Talvipuun koristus

Kipaisin perjantaina Ikeasta hakemassa uudet peitot. Niiden avulla houkuttelen siis itseni aiemmin pehkuihin. Mukaan tarttui myös erinäinen määrä kynttilöitä "iltavaloiksi". Talvella en oikein muita valoja tahtoisi käyttääkään ja asunnossamme onkin sen verran monta lyhtyä ja kippoa, että ne valaisevatkin ihan kiitettävästi. Kynttilän valo rauhoittaa ja hiljentää ajatukset. Iltalukemistakin pitää olla ja etenkin nyt, jos tavoitteena on päästä sänkyyn ajoissa. Aion kerrata Raija Orasen Maan Aamu-trilogian. Hankin keskimmäisen osan kirpparilta ja nyt on kaikki osat hyllyssä. Rakastan Raija Orasen kirjoja, erityisesti Puhtaat valkeat lakanat- teosta kaikissa muodoissa (omistan sen myös dvdllä) ja olen lukenut niitä jo ala-asteelta lähtien. Toivon, että tästä alkaa ihanien, sinisten talviunien aika.

Näitä lukee jo aika monta iltaa...

Kiitosvirsi

Hah haa.. Olipa hauska lukea edellistä kirjoitusta! Siinä mielessä hauska, että olin niin harmonisissa tunnelmissa ja suunnitellut kaikenlaista kehityskeskustelua ja muuta. Katinvillat. No, tuona viikonloppuna kehitin itselleni lähinnä lisää päällepantavaa kirpparilta -oli muuten niiiiin hienoja löytöjä, että niistä on ikävä kyllä pakko tehdä tänne joku kuvakooste jossain välissä muiden kiusaksi, koska haluan vähän ylpeillä ;) ! Niin ja siivosin kotia ja joo-o, tuijotin niitä heppakisoja.. mutta syvällisempi osuus taisi jäädä vähemmälle. Tosin mulla oli kirpparilla niin kivaa seuraa, että siinä saattoi jotain henkistä kehitystä tapahtua ohessa. Talvenkaan suhteen ei kehittynyt uusia suunnitelmia. Talvikengät tulivat, mutta osoittautuivat Aivan Paskoiksi. Joten...varautuminen jatkukoon, mahdollisesti tulevana viikonloppuna.

Viimeiset pari viikkoa on menneet siivillä ja pikkuisen automaattiohjauksella. Pysähtymiselle olisi kyllä tilausta. Tänään kävin työn puolesta tutustumassa ekaa kertaa paikalliseen uimahalliin, jonne saan työsuhde-etuna sata ilmaista lippua. Nyt kun paikka on "tuttu" ( eli tietää missä on pukuhuone, missä uima-altaat ja ei siis näytä eksyneeltä vaan ihan yhtä luontevalta uimarilta kuin kaikki muutkin) ajattelin, että voisin alkaa käydä uimassa pitkästä aikaa silloin tällöin. Googlailin myös joogatunteja ja huomasin, että ihan lähellä meitä on joogasali, jossa kelpaa toinen työsuhde-etuni, sporttipassi. Passilla saisin heti kymmenen kerran kortin ja voisin siis työnantajan laskuun kokeilla hathajoogaa. Jotenkin mieli vetää liikkumaan, mutta ei enää spinningin tai vatsapeppujumppien pariin.

Kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä lähiaikoina. Olen tavannut usempaakin ystävääni ja huomannut, että lähipiirissäni hehkuu todellisia aarteita. Kun aikansa kotihiireilee, niin sitten ystävienkin näkeminen tuntuu jotenkin erityiseltä ja tärkeältä. Katsoin myös viikonloppuna jotain hyväntekeväisyysohjelmaa, jonka tuotto ohjautui syöpäpotilaille. Tuli hyvin hiljainen ja kiitollinen olo siitä, että itse saa olla terve ja elää normaalia elämää. 

Kiitollisuus tulee myös hyvin konkreettisista teoista ja asioista ja niin pinnalliselta kuin kuulostaakin, tavaroista. Olen kauan kaivannut sohvaa. Olen mielikuvitellut sitä ihanuutta, kun saan pötköttää sohvallani viltin alla. Meillä oli tähän asti kaksi hyvinkin retroa ja  _hiukka_ epämukavaa nojatuolia.  Periaatteessa meillä on myös sohvat, oikein kaksin kappalein. Vuosi sitten meille hankittuja.   Hienoja ja lähes uusia ja laadukkaita ja ihan täydellisiä unelmasohvia. Ongelma on vain, että ne ovat olleet koko tämän ajan noin 350km päässä, ihan toisessa olohuoneessa. Olen toivonut niiden lentävän jollain mystisellä taikamatolla meille kun ne eivät ole sitä perinteisillä menetelmillä onnistuneet tekemään. Päätin, että odotus saa luvan loppua nyt, SOHVA ON SAATAVA. Päätin, että veronpalautusrahani törsään tänä vuonna sohvaan, pehmeään ja ihanaan loikoilumalliin. Ja sitten... ihana, Espanjaan juuri muuton tehnyt ystäväni halusi luopua muuton keskellä mahtavasta kulmadivaanisohvastaan ihan ilmaiseksi ja nyt olen ihan huippuonnellinen , muhkean sohvan omistaja. Tunnen ihan mieletöntä iloa ja kiitollisuutta. Mahtavaa! 

Kiitollisuus saa huomaamaan sen, miten paljon itsellä on ja mikä kaikki on hyvin. Sen myötä kumpuaa myös halu laittaa hyvä kiertämään. Olen pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa asioista ja se auttaa havaitsemaan konkreettisesti sen, miten paljon ihania ja hyviä juttuja tapahtuu päivittäin. Ja jos ei tapahdu, tai tapahtuu ikäviä asioita, niin kuitenkin voi olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä elää, päivä on päässyt kaikesta huolimatta iltaan ja on saanut ruokaa ja vaikkapa unta. Saan voimaa siitä, että listaan kiitollisuus-asiani paperille, enkä vain mieti niitä mielessäni. Sivujen kertyessä tuumaan, että elämässäni on paljon ilon ja kiitoksen aiheita.