17. marraskuuta 2011

Kiviä rintaliiveissä...

Aluksi HÖRHÖILYHUUHAA-varoitus. Sinä, joka et siedä tippaakaan osastoa "uskomushoidot" palaa ÄKKIÄ takaisin sinne, mistä tulitkin. Tämä teksti kuvineen saattaa aiheuttaa _kivistystä_  ohimoillasi. 

Reipas puolivuotta sitten kävin ensimmäisen kerran läheiseni innostamana kivikaupassa Eerikinkadulla. Kivikaupassa myydään siis erilaisia kiviä ja niistä tehtyjä koruja. Kivillä uskotaan olevan erilaisia hoitavia vaikutuksia ihmiseen ja kullakin kivellä on oma tarinansa tai tehtävänsä. Mielikuvittelin kivikaupan mystiseksi paikaksi, jossa kivet ovat esillä tumman sametin päällystämällä pöydällä ja niitä kauppaa huivipäinen tumma nainen sormukset ja rannerenkaat kalisten. No ei ihan. Kivikauppa on valoisa ja kirkas ja siellä soi klassinen musiikki. Liikkeen omistaja on lämmin ja sydämellisen ihana hyvin tavallisen oloinen nainen. Ei siis pelottanut astua sisään.

Krysokolla


Pieni kauppa oli täynnä kiviä. Erilaisia, eri värisiä ja kokoisia. Myyjä kehotti tutustumaan niihin rauhassa ja valitsemaan sen mukaan, mitkä tuntuivat omimmilta. Intuitiolla. Toki myös hinnat olivat esillä ja pienet lappuset, joissa oli kivilajin nimi ja alkuperämaa sekä asioita, joihin kiven uskotaan ihmisessä vaikuttavan.  Valitsin ensimmäisellä kerralla kolme kiveä: ruusunpunaisen rodokrosiitin, violetin ametistin ja turkoosin krysokollan. Lisäksi minulla on vielä myöhemmin hankitut tummansininen dumortieriitti ja oranssin punainen mookaite-kivi. Molemmilla kerroilla lappuja lukematta. 

Mookaite


Valitsin kaikki kivet sen perusteella, mitkä olivat minusta kauneimpia sillä hetkellä ja tummansinistä kiveä hankkiessa tiesin mennessäni, että haluan jonkun tummansinisen kiven tietämättä mikä kivi olisi sen värinen. Kivien merkityksiä tai hoito-ominaisuuksia lukiessa hämmennyin. Olen tosin sen verran skeptikko, että selitin nämä yhteensattumat sillä, että todennäköisesti kaikki kivien ominaisuudet sopivat lähes jokaiselle, joten olisinpa valinnut minkä tahansa kiven, se todennäköisesti olisi jollakin kohtaa sopinut myös minulle.

Dumortieriitti


Ametistin ja krysokollan kerrotaan vahvistavan luovuutta. Krysokollaan liitetään lisäksi itseilmaisu. Sattumoisin olin juuri kivien hankinnan aikaan aloittanut uudelleen todella pitkän tauon jälkeen kirjoittamisen. Rodokrosiitti puolestaan on ihmissuhteiden ja rakkauden kivi, jonka sanotaan tuovan myönteisiä ajatuksia, lieventävän tunnekuohuja rakkaudessa ja tuovan levollisuutta ihmissuhteisiin sekä syventävän yhteyttä oman sydämen äänen kuulemiseen. Enempää parisuhteeni viime kesäisestä tilasta avautumatta voin sanoa, että jokainen kuvaus osui suoraan sydämeen ja life coaching-kesäni alkoi harjoituksilla, joissa opeteltiin kuuntelemaan "sydämen ääntä".  Liikkeen myyjällä oli myös muutama sana sanottavana hankkimistani kivistä kaupassa ja hän kehotti minua pitämään tätä rakkauden kiveä rintaliiveissäni, jotta se olisi aina mukanani. Jonkin ajan kuluttua kivi tippui vaatteita riisuessa lattialle ja halkesi kahtia keskeltä. No, nyt on sitten kivet molempiin kuppeihin :)

Rintaliivikivi rodokrosiitti, lisähuomatus että kivi on hyvin pieni ja litteä ;)


Myöhemmin hankin tummansinisen dumortieriitin, joka on yllätys yllätys mielenrauhan kivi, joka tasapainottaa stressaavissa tilanteissa ja jonka uskotaan auttavan näkemään, mitkä omista uskomuksista ja asenteistaan haluaa säilyttää ja mistä on valmis päästämään irti. Punainen mookaite taas on jälleen  itseilmaisun kivi ja lisäksi sen kerrotaan auttavan näkemään illusoiden läpi.

Uskoin kivien hoitaviin ominaisuuksiin tai en, kyllä, kannan joitakin kivistä välillä mukanani. Tummansininen ja litteä mielenrauhan kivi on usein taskussani ja mookaite on piilotettuna petauspatjani alle. Onneksi mies suhtautuu tähän "huuhaahan" lähinnä huvittuneella lempeydellä ja vitsaillen. Pelkäsin, että hän epäilee minun liittyneen johonkin lahkoon tai alkaneen harjoittaa mustaa magiaa.  Lähinnä pidän kiviä vähän kuin muistilappuina. Kivillä on oma tarinansa, joka muistuttaa minulle tärkeiden asioiden, kuten luovuuden, lempeyden ja mielenrauhan vaalimisesta. Ne ovat kauniita katsella ja jos niillä sitten onkin jotain "oikeita vaikutuksia" niin mikäs sen parempi. 

Ametisti




Lisää tietoa kivistä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti