Ajatusvaras esittäytyy..

Seuraavat ajatukset on suoraan pöllitty ja muunneltu Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima sekä varmaan taas kerran osin sieltä loistavasta valmennuksestani. Mutta oon niin fiiliksissä oivalluksesta jonka sain äsken imuroidessani koirankarvoja lattialta että on nyt pakko jakaa tätä ajatusta tännekin, miljoonille lukijoilleni ;)

Kirjassa puhutaan tilanteiden, epämieluisienkin, hyväksymisestä. Minulle se on ollut tähän asti, no kauniisti sanottuna haastavaa. Olen seon tullut hul ottanut vastoinkäymiset Erittäin Raskaasti, eikä vastoinkäymisen ole tarvinnut olla todellakaan mikään arkipäivän asiaa isompi. Toki käytännössähän tää oivalluksen valo tulee testattua vasta sitten, kun kohtaan seuraavan kerran jonkun itselleni haastavan tilanteen, joten nyt vaan teoriassa pulputan tästä aiheesta into pinkeenä ja saarnaten. (joku joskus sanoi, että musta vois tulla hyvä pappi, liittyyköhän se jotenkin tähän piirteeseen)

Otan esimerkiksi painon, joka on useille naisille jollain lailla arka paikka tai ainakin sitä tarkkailee välillä enemmän tai vähemmän huolissaan (kiitä Luojaasi, jos olet yksi niistä, joiden ei tarvitse uhrata ajatustakaan asialle ;) . Mutta uskoisin että tätä voi soveltaa mihin tahansa tilanteeseen, ihmissuhteisiin jne. Tämä esimerkki ei ole omasta elämästäni, mutta VOISI olla ;)

No, kuvitellaan, että olet yksi ihmisistä, jotka ovat hurahtaneet tähän länsimaiseen kauneusihanteeseen ja haluaisivat olla suht koht normaalipainoisia ja joissa lihominen aiheuttaa ahdistusta ja hoikistuminen ainakin tietyissä rajoissa ilahduttaa. Ihastelet itseäsi peilistä. Olet tyytyväinen kuvaasi ja päätät mennä toiveikkaana vaa'alle, koska olet varma, että olet laihtunut. Vaan ei. VAAKA PERKELE NÄYTTÄÄ, että olet LIHONUT 10kg!!! Ei voi olla totta! EI VOI OLLA TOTTA! Ajattelet ja astut uudestaan vaa'alle. Kyllä, lukema on sama, sata grammaa enemmän, jos tarkkoja ollaan. Katsot itseäsi uudestaan peilistä. No itseasiassa näytätkin nyt omasta mielestäsi hirveältä läskiltä, ja olet kauhuissasi siitä, miten olet kehdannut aamulla edes mennä ovesta ulos tuossa vaatteessa, koska olet niin järkyttävän lihava ja vain uskotellut itsellesi muka näyttäväsi hyvältä. Voi kun olisin tiennyt, niin olisin pukeutunut koko kesän säkkiin ja kukaan ei olisi nähnyt näitä läskejä! Mitähän ne ihmisetkin siellä uimarannalla ajattelivat viime viikolla kun minä vaan marssin bikineissä järveen, varmaan että kuinka se kehtaa...Tämän painoinen ihminen on YLIPAINOINEN kaikilla mittareilla, toteat itsellesi. Päässä surisee, mietit miten tämä voi olla mahdollista. Vaa'assa täytyy olla jokin vika.

Hankit uuden vaa'an tai menet naapurin rouvan vaa'alle. Samaa näyttää. Tässä tullaan nyt sitten siihen, miten tästä Järkyttävästä Tilanteesta selvitään. Auttaako, jos heität vaa'an mäkeen ja leikit ettet koskaan siinä käynytkään? Ei. Kävit vaa'alla ja tiedät lukeman, teitpä mitä hyvänsä. Auttaako jos ruussaat manuaalivaakaa muutamia kiloja taaksepäin ja se näyttää vähemmän? Ei, koska tiedät valehtelevasi itsellesi. Auttaako, jos edelleen sanot kaikille olevasi kokoa 36 (Johanna Tukiainen taitaa käyttää tätä kikkaa) ja pukeudut liian pieniin vaatteisiin? Ei, koska se ei ole totta ja kaikki muutkin sen tietävät ja lisäksi vaatteet kiristävät. Auttaako, että naapurin rouva vakuuttelee, että ei, et ole yhtään lihonut? Ei auta, koska se on vale ja sinä TIEDÄT että olet lihonut sen 10kg sanoi kuka mitä tahansa. Auttaako, että linnoittaudut kotiisi etkä enää näyttäydy ihmisten ilmoilla tai pukeudut telttaan? Ei, paino pysyy edelleen samassa. Sitä, että tilanne on mikä on, ei muuta mikään. Mihin itseasiassa olet pettynyt tai suuttunut? Vaakaanko? Ei se ole sen vika, se vaan näyttää ihan puolueettomasti sen mitä mikäkin painaa. Todennäköisimmin pettymys tulee siitä, että olet odottanut ja toivonut jotain, mikä ei ole realistista. Olet syönyt ja juonut raskaasti mutta et ole tiedostanut, että se kenties kertyy vartaloon tai olet ajatellut, että mitä väliä sillä on kun olet lomalla. Ja eikös ole epäreilua silloin olla nyt sitä mieltä, että sillä nyt onkin väliä?

Ainoa vaihtoehto, joka auttaa, on kohdata tosiasia, että kyllä, tässä ollaan nyt. Ei tarvitse ruoskia itseään, että jos en olisi syönyt sitä makkaraa tai juonut kaljaa tai vetänyt suklaata ja jos olisin jumpannut niin tätä ei olisi tapahtunut. Se ON jo tapahtunut, siitä ei nyt päästä. Pakko hyväksyä tilanne, vaikka harmittaisi kuinka. Toki voit itkeä ja parkua ja tuntea huonommuutta ja itsesääliä, mutta se ei muuta tilannetta yhtään miksikään eikä luultavasti paranna edes oloa. 

Kun katsot vaa'an lukemaa silmästä silmään on aika miettiä, mitä voit TEHDÄ. Ensimmäiseksi on hyväksyttävä kiistattomat tosiasiat, erottaa ne niistä sisäisistä nalkutuksista ja tarinoista, joita kerrot itsellesi. Voit valita myös sen, ettet tee mitään. Okei, olet lihonut, mutta silti mielestäsi näytät hyvältä ja itseasiassa mieskin kehui että nyt on sitten sitä mistä kiinni pittää. Tai ajattelet, että no, mitäs sitten, on maailmassa tärkeämpiäkin asioita ja jatkat elämääsi kuten ennenkin. Tai sitten kiidät kiireen vilkkaa ostamaan kirpparilta tai alennusmyynnistä isompia kivoja vaatteita, googlaat netistä plus-mallien kuvia ja huomaat että hei, ei tarvitse olla laiha ollakseen hyvännäköinen. Voit myös valita, että okei, nyt sitten pudotetaan sitä painoa, koska tämän hetkinen tilanne ei miellytä. Ja sitten muutat ruokailutottumuksia, ehkä liikut enemmän jne. Ja molemmat vaihtoehdot ovat ihan yhtä hyviä. Mutta jotain pitää tehdä NYT jos haluat muutosta. Moni viisas on sanonut, että toimimalla samalla tavalla ei voi odottaa erilaista lopputulosta. Oleellista on kai, että koittaa tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi ja hyväksi vaikka tilanne sinällään olisi epämukava. Jos on vatsakipu, koittaa itseään hoitaa ja oloaan parantaa kaikin konstein mitä keksii. Miksei siis tilanteissa, joissa mieli mellastaa ja tilanne tuntuu pahalta, ei keskittyisi miettimään, miten voisin tehdä oloni paremmaksi tässä tilanteessa, mikä saisi tällä hetkellä oloni mukavammaksi?

Idea on mielestäni siinä, että jossittelu, itsensä hakkaaminen, itselleen tai muille valehtelu ei auta vaikeissa tilanteissa mitään. Tilanne on sitäpaitsi juuri niin vaikea kuin itsellesi uskottelet. Maailman sivu on tapahtunut asioita, jotka varmasti ylittävät kauheudellaan tai vaikeudellaan sinun elämäsi sen hetkisen tilanteen, sitä kuitenkaan väheksymättä. Jokaisen elämä on henkilökohtainen, ei yhtään auta jos sanoo, että no hei, menepäs Jenkkeihin, siellä on paljon sinua lihavampia ihmisiä. 

Itse olen ainakin hyvin tottunut usein reagoimaan voimakkaasti ja negatiivisesti vastoinkäymisiin ja erityisesti jos ne jollain lailla voi linkittää omaksi epäonnistumiseksi. En tosiaankaan osaa siis sanoa, jos itse nyt menisin vaikkapa vaa'alle ja toteaisin lihoneeni 10kg, osaisinko vaan hyväksyä siltä seisomalta että näin on tapahtunut ja sillä hyvä ja ryhtyä toimiin. Mutta se, hyväksyin tai en, ei muuta sitä mikä on totta. Siihen kuitenkin lopulta päätyy, mutta on jonkin verran itsestä kiinni kuinka kauan totuutta vastaan taisteluun haluaa käyttää aikaa ja energiaa ja tunnelatausta. Sisäinen tarinankertoja jaksaa kyllä jankuttaa, miten paska ja epäonnistunut olet nyt ja miten tämän olisi voinut välttää, jos annat sen jankuttaa. Uskon, että ihminen voi hyvin paljon valita sitä, mihin ajatuksiin jää kiinni. Sitten voi kysyä itseltään, että mitä osaa se minussa palvelee, jos nyt murehdin tätä asiaa ja kerron itselleni kuinka huono olen? Ja muuttaako se tilannetta miksikään? Mikä lopulta sinussa tai maailmassasi on muuttunut siitä hetkestä, kun katsoit itseäsi ensimmäisen kerran peiliin ja olit tyytyväinen näkemääsi? Ei mikään muu, kuin ajatukset, jotka tulivat vaa'an lukemien myötä. Numerot. Painosi ei ole muuttunut siitä hetkestä, sinä et ole muuttunut yhtäkkiä sen epäonnistuneemmaksi tai kamalammaksi. Olet ihan yhtä arvokas kuin ennen sitäkin. Sitten voi ajatella, että no, miten tämä Ihana ja Arvokas Henkilö nyt aikoo tässä tilanteessa kohdella itseään?