Nyt on jollain ongelma, nyt on joku pulassa..

Olen lukenut paljon erilaisia self help-kirjoja ja muita elämäntaito-oppaita sekä kolunnut kirjastojen psykologia-hyllystä lähes kaiken kiinnostavan. Ensimmäinen taisi olla 11-vuotiaana lukemani Liisa Keltikangas-Järvisen Hyvä itsetunto. Siitä se lähti, tajusin, ettei mulla silloin sitä kirjan kertomaa hyvää itsetuntoa ollut ja ymmärsin, että monissa oppaissa tarjottiin ratkaisun avaimia "ongelmaani". 

Yksi viime vuosien suosikeistani on Rhonda Byrnen Salaisuus, joka on niittänyt suosiota maailmanlaajuisesti. Salaisuus perustuu ajatukseen vetovoiman laista ja siihen "kaikki mihin keskityt, lisääntyy" ja "vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet". Ideana siis ajatella positiivisia asioita ja kuvitella itselleen kaikkea runsautta ja hyvyyttä ja onnellisuutta. Lisäksi tulee käyttää vahvistuslauseita tyyliin "olen rikas ja vaurastun koko ajan lisää" jne. Lähetät ajatuksillasi toiveesi universumille ja kun uskot siihen itse 100% ja ajattelet vain positiivisia, tavoitettasi vahvistavia ajatuksia, pitäisi kaiken tulla kuin itsestään. Vedät haluamiasi asioita puoleesi automaattisesti. Jos ajattelet kielteisiä ajatuksia, vedät vastaavasti ongelmia puoleesi.  Kirjassa kuvaillaan, miten ihmisten tilille suunnilleen tipahti rahaa ajatuksen voimalla ja miten kaikki muutkin toiveet ja haaveet toteutuivat. Mahtavaa! Ei ihme, että kirjan ajatusmaailma on tavoittanut lukijoita ja saanut suosiota. Helppoa kuin mikä, onnistuu vaikka sohvalla maaten. Senkun ajattelee vaan kaikkea mitä ikinä haluaakaaan.

No, yllättäen, ei toiminut. Huomasin, etten saanut sitä mitä halusin, vaikka kuinka mielikuvittelin haluamaani ja sitä tunnetta siitä, kun olin jo saanut sen, mitä toivoin. Soimasin itseäni siitä, että sorruin välillä epäuskoon ja negatiiviseen ajatteluun. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en onnistu ja yritin kovemmin. En ajatellut että vika voisi olla suinkaan kirjassa tai tekniikassa, olihan se ilmiselvästi toiminut kaikilla muilla. Vasta hiljattain, ollessani Katri Mannisen valmennettavana ja tutustuttuani  Michael Neillin cd-luentosarjaan, ymmärsin jotain oleellista näistä elämäntaito-oppaista ja siitä, miksi haluan jatkossa tarkkaan valita, mihin niistä tartun.

Viime viikolta hyvä esimerkki, miksi kannustan muitakin miettimään tätä aihetta. Bongasin jostain linkin uuden elämäntaito-oppaan esittelynettisivuille. Kysymyksessä on kotimainen uutuus, "tunnelukkoihin" ja niiden purkuun keskittynyt kirja. Siinä määritellään millaisista tunne-elämän lukoista ja vääristä toimintamalleista kärsit ja sitten opas lupaa myös ratkaisun pulmiin. No, aihealueen ja kaikenlaisten tunne itsesi-testien suurena ystävänä klikkasin itseni sivustolle www.tunnelukkosi.fi ja löysin sieltä peräti kolme erilaista testiä, joihin vastasin kuuliaisesti.

Ensimmäisen testin perusteella minusta löytyi kaikkiaan 18 tunnelukosta 15. Tunnelma testin tuloksia lukiessa laski laskemistaan. Olen siis epäilemättä pahasti lukossa. Päässä pyöri ajatuksia siitä, miten paska ilmiselvästi olen (testithän ovat Asiantuntijan laatimia).  Kuinka olinkaan saattanut elää tyytyväisenä huomaamatta näitä kaikkia lukkoja itsessäni ja ajatella, että olen ihan ok, enkä esimerkiksi koe ahdistusta tai masennusta jatkuvasti ? Varmasti kaikki muut ovat tietoisia siitä, että olen ihan sisäisillä solmuilla. 

Seuraavassa testissä selvisi, että aaaaarghhh, vanhempani ovat suurelta osin syypäitä näihin lukkoihin. No huh, helpotus. Ei ainakaan itse tarvitse ottaa koko vastuuta siitä sisäisestä sekasotkusta. On joku jota syyttää ja ottaa itse uhrin ja väärinkohdellun rooli. Saa säälitellä elämäänsä, etenkin menneisyyttään, johon ei voi millään tavalla vaikuttaa. Voi minua poloista. Mutta nyt, tämän oppaan avulla, onneksi on mahdollisuus tehdä se suuri korjausliike. Kaikki lukot aukeavat ja tulen ehyeksi ja normaaliksi. Tässä vaiheessa siirryinkin liukkaasti Googlen puolelle ja selvitin, mistä tämän uuden raamatun löytäisi halvimmalla kotiin kannettuna. 

Tein kuitenkin vielä viimeisen testin, jossa selviteltiin millaisia (haitallisia) selviytymiskeinoja käytin elämässäni. Ja löytyihän niitäkin. Jokainen, joka haluaa, voi tehdä testit ja huomata, kuinka mieltä ylentävin sanankääntein siellä näistä asioista kerrotaan. Lannistuin kolmannen testin jälkeen niin, että en tiennyt mitä ajatella. Näitä lukkoja availlessa kestäisi varmaan pidempi tovi. Ei tätä määrää mätää pumpata päivässä tai viikossakaan. Jonkin aikaa huokaistuani onneksi lamppu syttyi. En tilannut kirjaa, suljin sivustot. Okei, sitä ennen meilasin linkin testeihin kyllä siskolleni. Kyllä, siellä oli varmasti totuuden siemeniä. Tunnistin tiettyjä toimintamalleja ja ymmärsin, että kyllä, voin joissain tilanteissa ollakin juuri sellainen, kuin testin tuloksissa kuvataan.

 Sekä Katri Manninen että Michael Neill ovat molemmat tuoneet esille näiden oppaiden ja testien "jujun". Saadaan ihminen huomaamaan että hänellä on Ongelma. Hän huomaa, että "apua, olen juuri tuollainen, minulla on tämä ja tämä ongelma ja miten en ole koskaan edes itse sitä huomannut?" Minulla ei ollut mielestäni mitään tunnelukko ahdistusta ennen  testejä. Olin ihan hyvällä fiiliksellä ja jo pidempään kokenut oloni suht koht tasapainoiseksi ja löytänyt hyvää oloa läsnäolosta ja sen opettelusta, että osaisin yhä enemmän elää tässä hetkessä antamatta menneisyydelle tai tulevallekaan liikaa tilaa elämässäni. Testien myötä sukelsin menneisyyteen ja niihin tarinoihin, joita siitä olin itselleni kertonut. Jumiuduin jälleen hetkeksi siihen vanhaan ajatukseen, että ennenkuin olisin vapautunut näistä lukoista, en voisi olla todella onnellinen. Monien tämän alueen kirjojen idea on juuri se, että saadaan ihminen ensin epäilemään omaa oloansa, ajattelemaan pelokkaita ajatuksia siitä, että on jotenkin viallinen ja näin ollen tuntemaan itsensä rikkinäiseksi ja onnettomaksi. Samassa lauseessa sitten kerrotaan minkä tekniikan ja kirjan ja kurssin myötä kaikki saadaan raiteilleen. 

Sekä Katri Manninen että Michael Neill ovat siinä mielessä mielestäni poikkeuksellisia valmentajia, että heidän mielestään ei ole mitään ongelmaa. Ei ole mitään vikaa, mikä pitäisi korjata. Mutta sen ymmärtämiseen ihminen voi todellakin tarvita pikkuisen valmennusta, että tajuaa, että hei, minä olen täysin hyvä ja ehyt ja rakastettava ja minulla on kaikki mitä tarvitaan JO NYT. Voin olla onnellinen vain nyt, minun ei tarvitse tehdä monimutkaisia harjoituksia tai ohjelmia tullakseni paremmaksi. Koko keskeneräisyyden käsite on lähinnä lannistava. Minun ei tarvitse tuntea itseäni onnettomaksi. Minun ei tarvitse ajatella itsestäni että olen rikki, kesken tai jotain muuta lannistavaa. Tämä on yksi arvokkaimmista kesän valmennuksessa saamistani oivalluksista. Se käänsi ajattelumaailmaani ympäri isolla kädellä.

Miksi ajattelisin niin, jos voin ajatella että kaikki on hyvin ja olen ok? Mitä hyötyisin siitä, että piiskaisin itseäni suorituksiin, koska olen niin huono ja minun pitää kehittyä? Ketä se innostaa, motivoi tai inspiroi tekemään yhtään mitään tai saa aikaan hyvää fiilistä tai sisäistä tasapainoa? Voin tehdä asioita, joista nautin, jotka tuovat iloa ja mielihyvää, joita haluan tehdä. Vain siksi, että haluan tehdä niitä. Voin luottaa, että haluan itselleni hyviä ja oikeita asioita. Voin luottaa, etten tarvitse sisäistä, ilkeää, piiskausta siihen, että "pysyisin jotenkin kurissa" tai oikeilla raiteilla elämässäni. Usein ainakin kuvittelin, että heti jos lakkaisin käskyttämästä ja haukkumasta itseäni tekemään sitä tai olemaan tekemättä tätä, siis löysäisin konttollin narua, jotenkin repsahtaisin ja muuttuisin täysin saamattomaksi ja elämäni ajatuisi johonkin hallitsemattomaan tilaan. Voin olla lempeä itselleni ja silti saavuttaa tavoitteita ja tehdä monia asioita, joista on ilon lisäksi ollut myös hyötyä. Ne voivat olla hyvinkin erilaisia kuin ne mitä minun sisäisen vääpelini mielestä pitäisi tehdä, mutta taatusti monin verroin ihanampia.