12. toukokuuta 2012

Uudessa kodissa

Blogini on viettänyt hetken verran hiljaiseloa. Selitys on hyvä. Muutimme noin viikko sitten uuteen kotiin. Paino sanalla Uuteen. Talo on vastavalmistunut. On vaikea sanoin kuvata sitä tunnelmaa, mikä sisuksissani kuplii nyt kun saan asua täällä. Nyt, kun muutto on tehty ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. Huomaan koko ajan kaikkia pieniäkin asioita täällä, joista ilahdun. Yhtenä päivänä ilostuin suihkun lattiakaivosta, joka on minusta kaunis. Tässä talossa vallitsee ihana rauha ja kaikkialla on puhdasta. Olen melkoisen varma, että täällä kukaan ei kuse varastokomeroon, ei polta pilveä saunassa eikä hakkaa öisin rappukäytävän kaiteita.



Muuton yhteydessä sitä käy läpi sitä tavaravuorta, joka kaappeihin ja laatikoihin on kertynyt lähes huomaamatta vuosien saatossa. Heitin surutta paljon tavaraa pois. Yksi syy oli se, että täällä uudessa kodissa ei ole niin paljon kaappitilaa, johon sitä voisi edes sulloa. Tavaran karsiminen on yhtä aikaa vaikeaa ja vapauttavaa. Tällä kertaa yritin olla mahdollisimman tunteeton ja heittää pois kaikenlaista tarpeetonta miettimättä, keltä sen olin saanut tai mitä muita muistoja siihen liittyi. Turha on turha vaikka voissa paistaisi. 



Inhoan tavaroiden pakkaamista ja loppusiivousta. Mutta herään eloon ja sytyn liekkeihin kun pääsen uuteen kotiin järjestelemään huonekaluja ja tavaroita paikoilleen. Tällä kertaa noudatin Arkijärki-blogista löytämiäni ohjeita. Ohjeet tavaroiden sijoittelusta ja muusta olivat niin yksinkertaisen selkeitä, että tunsin itseni ajoittain varsinaiseksi hölmöksi, koska en ollut tajunnut tätä logiikkaa itse. Tavarat on hyvä pitää siellä, missä niitä tarvitaan ja käytetään. Ja useasti käytettävät asiat niin, että ne ovat helposti käyttöön otettavissa ja näin myös paikoilleen laitettavissa. Voin tunnustaa, että minun ongelmani on ollut nimenomaan se, että tavarat jäävät herkästi hujan hajan tai ettei niille ole edes olemassa omaa paikkaa. Tämä johtaa siihen, että ne ovat myös usein hukassa. Avaimien "katoaminen" on muun muassa aiheuttanut monta monta kaoottista aamua. NYT KAIKKI ON ONNEKSI TOISIN. Jokaikiselle tavaralle täällä  ( no joo..ainakin melkein :) ) on nyt paikka ja tarkoitus. Myös avaimille, heti oven vieressä. 



1 kommentti:

  1. IHastuttava tuo linnunpesä/pönttö!Ihan varmasti hiukka paremmin tulee laitettua avain paikoilleen.

    VastaaPoista