Pirttihirmun tunnustukset

Koko ilta siivousta takana ja nyt nautin siistin ja puhtaan kodin suomasta mielihyvästä. Ehkä jo aiemmin on selvinnyt, etten ole ihan luonnostani kovinkaan järjestelmällistä saati himosiivoavaa tyyppiä. Tästä syystä olen ollut kotitöiden suhteen julmetun äänekäs tasa-arvon kannattaja. Myös miehen tulee mielestäni siivota yhtä lailla kuin naisen. On toki olemassa (tai näin olen kuullut) myös erittäin siivousintoisia miehiä, mutta en ole henkilökohtaisesti vielä sellaisen kanssa elänyt, joten siksi tämä vaatimus on raikanut kaikki nämä vuodet. 

Nykyisessä parisuhteessani siivouksesta on käyty useita kovaäänisiä keskusteluja ja monologeja. Välillä olen heittäynyt marttyyriksi, koska "raadan yksin niska limassa imurin ja tiskiharjan varressa", välillä taas leikkinyt kotihengetärtä, joka vihellellen puunaa joka nurkan ilman valitusta. Viime viikolla ilmoitin eräänä päivänä, että aion siivota. Mies lupasi imuroida. Ei olisi kannattanut. Kysyin, miksi HÄN kuvittelee, että saa valita aina sen tekemänsä homman ja mulle sitten jäävät ne kaikki muut työt ? Mies katsoi mua erittäin hämmentyneenä ja sanoi, ettei ymmärrä, mitä pahaa siinä oli, että hän hyvää hyvyyttään tarjoutuu imuroimaan lattiat.Siis HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN. Kierrokseni nousivat. Ihan niinkuin kotityöt tai siivous kuuluisivat vain minulle ja hän nyt sattui olemaan armeliaalla tuulella ja päätti HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN ihan imuroida. Minä pesen pyykit, ripustan ne kuivumaan, luuttuan lattiat, pyyhin pölyt,  tiskaan astiat, viikkaan pyykit, järjestelen tavarat ja vien roskat. Mies tokaisi tähän vaan, että olin sanonut aikovani siivota ja hän tarjosi apuaan. No, en edes muista miten keskustelu käytiin loppuun, mutta se on pyörinyt mielessäni nyt viikon päivät.

Tänään kaivoin taas rätit esiin ja päätin vielä vaihtaa lakanat ja verhotkin samalla vauhdilla.  Edellisviikolla käyty sananvaihto pyöri mielessäni. Mies oli töissä ja siivosin yksin. Mies lupasi tosin imuroida "vaikka huomenna".  Aloin miettimään siivotessani sitä, miten olen jaksanut vuodesta toiseen käydä samaa oikeutta siivouksesta. Valitus ei ole mennyt läpi, sillä keinoin en ole saanut haluamaani muutosta aikaan. Mietin, mitä voisin asialle tehdä, kun kerran edes luja vaatiminen, kiristys ja riitely ei saa miestä tarttumaan rättiin. Vaihtoehdot tuntuivat olevan vähissä, joko siivoisin jatkossakin yksin tai oppisin sietämään sitä, että koti on epäsiistimpi kuin toivoisin. Tai lopettaisin suhteen ja etsisin jonkun siivoushullun kumppanin. Viimeisen vaihtoehdon kohdalla kyllä alkoi jo hieman hymyilyttää. Suhteemme alussa nimittäin mies siivosi paljon aktiivisemmin kuin minä ja täysin vapaaehtoisesti. Oikein ihailin, kuinka helppoa järjesteleminen ja järjestyksen ylläpitäminen jollekin voi olla. Edelleenkin olen sitä mieltä, että mies on meistä se, joka siivoaisi paremmin ja nopeammin ja osaa järjestää tavarat huomattavasti selkeämmin kuin minä, kun vain joskus siihen innostuisi. En suhteemme alussa voinut aavistaa, millainen sotku meille vielä syntyisi. Uskon sen johtuvan siitä, että  rakastuessaan ihmiset haluavat jollain lailla tsempata ja näyttää toiselle sitä ihanteellista puolta itsestään. Sitten kun suhde on vakiintunut huomataan vasta asioiden todellinen laita; sukat jäävät lattioille, pieraiseminen ei enää hävetä ja tiskit saavat lojua altaassa vaikka viikon ja alkaa elää omaa elämäänsä.

Tähän saakka olen ajatellut, että vika on miehen laiskuudessa ja välinpitämättömyydessä. Olen ajatellut, ettei häntä  kiinnosta onko meillä siistiä vai ei ja ennen kaikkea mielestäni laiminlyödessään siivoamista olen kokenut hänen laiminlyövän minua ja minun tunteitani ja tarpeitani. Soin hetken verran kriittisiä ajatuksia omillekin siivoustottumuksilleni. Meillä (minulla!) ei ole koskaan ollut mitään sovittua siivouspäivää, josta molemmat voisivat ennakolta tietää, että silloin siivotaan. Omat siisteysstandardini vaihtelevat, välillä epäjärjestys ei haittaa minua ja sitten yhtäkkiä se haittaa niin paljon, että suunnittelen jo ammattiavun palkkaamista. Saan siivousvimman usein täysin ennalta arvaamatta ja ailahtelevasti. En itsekään tiedä, milloin siivoan. Usein se tapahtuu sellaisena päivänä, kun olen suht energisellä päällä, nukkunut ja syönyt hyvin tai sitten pakon edessä, kun joku on tulossa käymään enkä kehtaa päästää ketään ovesta sisään jos kaikki on hujan hajan. Siivous on minulle fiilishommaa. Ollessani väsynyt ja huonolla tuulella, viimeinen asia, johon tartun, on siivous. Käytännössä mies siis ei voi koskaan tietää, milloin meillä siivotaan. Tavallaan hänen siis pitäisi olla koko ajan optimaalisessa siivousmielentilassa ja myös varautua käyttämään siihen silloin aikaansa. Lisäksi, koska olen ajatellut että vika on miehessä, olen myös usein aloittanut siivouskeskustelun niinkin rakentavasti kuin että minua vituttaa siivota hänen jälkiään tai että mikäs helvetin kotiorja minä olen, kun joudun kaiken tekemään yksin. Jos joku yrittäisi saada noilla keinoin minua tarttumaan edes siihen imuriin, niin en vastaisi seuraamuksista. 

Erilaiset siivoustavat ja päähän pinttynyt ajatus siitä, että minä tiedän ja hallitsen nämä asiat jotenkin luonnostani paremmin, eivät myöskään taida olla avuksi. En siedä itsekään sitä, että jos teen jotakin, joku tulee päällepäsmärinä neuvomaan kuinka se hänen mielestään pitäisi tehdä. Tätä kirjoittaessani tajuan, että kun kuvaan itseäni huithapelina ja epäjärjestystä hyvin sietävänä ihmisenä, olenkin oikeastaan aikamoinen siivousdiktaattori ja imurin itsevaltias, koska mielestäni vain minä tiedän kuinka asiat meillä tehdään OIKEIN ja milloin on oikea aika ne tehdä. Siivousalamaiseni joutuvat elämään jatkuvassa valmiudessa, koska eivät tiedä, milloin taas nousen valtaan ja saan villakoirista tarpeekseni. Sitten kun tartun aseisiin ja otan johdon, on muiden syytä joko alistua tai paeta. Molemmat toistaiseksi pakenevat. Mies ties minne ja koira parvekkeen imurittomalle vyöhykkeelle. 

Mitä opin tästä? Sen ainakin, että valittaminen ei taaskaan auta. Ja sen, että ehkä vaikka vuosikaudet uskoo sumeasti johonkin omaan ajatukseensa, voi silti olla väärässä. Ja tietysti myös sen, että kun on saanut siivota yksin ja tehdä kaikki asiat just niinkuin ITE haluaa, on ihan hirmuisen hyvä mieli istahtaa sohvalle ja ihastella kättensä jälkiä.