Ihana viikonloppu! Tuntuu, että olen kerrankin saanut ladattua akkujani omien ajatusten ja mielipuuhieni parissa. Aino-koiraa on vain ikävä. Se on vielä reilun viikon "isovanhempiensa" luona maalla ennen kun kotiutuu. Tosin loma on varmaan tehnyt sillekin terää, se on päässyt Ihan Oikeisiin metsästyspuuhiin ja saanut muutenkin toteuttaa luontaista vahtimis- ja metsästysviettiään sydämensä kyllyydestä. Silti kaipaan sitä tänne lenkkikaveriksi ja ovelle vastaan, kun tulen kotiin. Ja on outoa, ettei se heti kipaise paikalle, kun jääkaapin ovi aukeaa. Koiran merkitys korostuu aina silloin, kun se on hetken poissa. Luotettavin, piristävin ja empaattisin ystäväni on ehdottomasti ihana Aino.
Eilen kävin _jälleen_ ystäväni kanssa kirpparilla. Olen viime aikoina rampannut siellä alvariinsa ja tehnyt hienoja löytöjä! Viime viikonloppuna onneksi sain myös myytyä tavaraa kasoittain, joten tilanne niin vaatekaapissa kuin kukkarossakin vähän tasoittui. Nyt löysin kahdet kengät ja kaikenlaisia neuleita viilenevien syyspäivien varalle ja parit farkut muutamilla euroilla. Joskus harkitsin, että voisin pitää kirpputorilöydöt-tyyppistä blogiakin, mutta siinä ei mielestäni ole tarpeeksi ideaa. Mitä kukaan hyötyy tai mitä hauskaa siinä on, että kuvaan ja kerron mitä aarteita minä olen sieltä löytänyt ja kehuskelen niillä? Mieluummin pitäisin semmoista reality-blogia, että olen kirpparilla ja lähetän suoraan kuvat jonnekin että TÄMMÖISIÄ TÄÄLLÄ ON, TULKAA ÄKKIÄ HAKEMAAN. Paljonkohan joku kirppariyrittäjä olis semmoisesta valmis maksamaan?
Tänä aamuna kävin pitkällä lenkillä ja kuvasin syksyisiä maisemia (vähän huonolla) kamerallani. Yritän bongailla aina välillä paremman peruskameran tarjouksia, tämä nykyinen on jäänyt auttamattomasti jälkeen. Kännykkäkamerakin on parempi, mutta jotenkin tykkään silti räpsiä kuvia ihan perinteisellä, vaikka ne nyt ovat mitä ovat. Maisemat on kuitenkin kauniita! Syksyn väriloisto on kuin luonnon tarjoama energiapommi tulevan talven pimeyden varalle.
Olen myös päässyt tässä kotihiireilyssäni kakkostasolle . Keksin viime viikolla aloittaa huovuttamisen (kolmostasolle nousen illalla kun leivon sämpylöitä!) En aiemmin huovuttanut, mutta luottavaisena ja innostuksen vallassa kipaisin Tiimariin ja ostin sieltä huovutusvillaa lähes kaikissa mahdollisissa väreissä. Päätin aloittaa tekemällä muilla ihailemiani huopahelmikoruja. Ostin myös huovutusneulan, mutta en ole vielä kokeillut sitä, huovutan siis vesi-saippua-menetelmällä. Aion tehdä siskontyttärelleni värikkäät huopahelmet viemisiksi. Huovuttamisen lisäksi olen neulonut ja karpalonpunainen tuubikaulaliinani valmistuu tasaisen varmasti. Nauratti kun luin jostain artikkelin siitä, miten "kotoilu" (hieno ilmaisu sille, että tykkää kökkiä kotona!) on nyt erityisen trendikästä. Siis ilmeisesti kotoilulla tarkoitetaan jotain sellaista, mitä Anu Harkki esittelee kotoliving-sivustollaan. Käsitöiden/askarteluiden ja kotihommien tekemistä ja ruoanlaittoa? Itse Tommy Hilfigerinkin sanotaan tänä syksynä hoksanneen kotoilun muodikkuuden, koska uusimmassa kamppanjassaan "the Hilfirger-family" on palannut kotiin. No, sehän on jo vanha viisaus, että tarpeeks kauan kun odottaa, niin kaikki tulee muotiin. Ja nyt on siis minun hetkeni!!! Ens vuonna olen varmaan totaalisen passé, kun bilettäminen on jälleen IN.
![]() |
| Fashionista itse Au naturel |



Ihania palleroita...Ja joo..lastenvaatteista ollaan kiinnostuneita täällä ja ehkä jostain kivoista saappaista isommassa koossa. Houkutteluviesti varmasti toimisi tähän numeroon! Löydöt on aina niin iloisia!:D
VastaaPoista